Monen kuulee kiittävän työtään siitä, että kahta samanlaista päivää ei ole. Tarkkaan ottaen, ei kait niitä ole ollut itsellänikään, samankaltaisia kyllä paljonkin. Tämä on toimittajantyössäni ennen kokematonta. Kellahtelen kerta toisensa jälkeen selälleni ohuen lumikerroksen peittämälle jäälle. Välillä keikaus menee ’oikein’, välillä vain sinne päin. En sentään loukkaa itseäni, ja siinä piileekin tämän jutun ydin.
Ydinhenkilö kaatuilusessiossani on kuitenkin Marita Kokkonen. En ole ensimmäinen, enkä viimeinen, jolle hän valaisee oikean kaatumisen saloja ja tärkeyttä. Suomen Judoliiton koulutuspäälliköllä on 34 vuoden judoharrastuksensa pohjalta ”neljännen danin musta vyö” . Tietoni judosta, saati sen vöistä ovat kovin kevyet. Olen kuitenkin vakuuttunut, että noihin vuosiin on mahtunut melkoinen määrä tömähdyksiä alustaan. Muutenkin kuin jalkapohjat edellä.
– Etupäässä judokat haluavat pysyä pystyssä, eivät tulla heitetyiksi, Kokkonen muistuttaa pelin hengestä. Kaatumisen oppiminen on kuitenkin harrastuksen perusedellytyksiä.
Hallitsemattomia keikahduksia sattuu kaduilla ja pihoilla ympäri Suomen päivittäin, etenkin lumen ja jään aikaan. Seuraukset tuntuvat luissa ja budjeteissa.
– Yhden kaatumisen hinnaksi on laskettu 6000 euroa, Kokkonen tietää keskiarvoksi tapauksille, joissa nurinmeno on vienyt ensiapuasemille, sairaaloihin, leikkauspöydille, sairaslomille, joskus päättymättömiin vaivoihin. Kipu ja menetykset eivät jää yksilötasolle. Ne ovat myös yhteiskunnallinen ongelma. Kaatuminen on muun muassa yleisin aivovamman aiheuttaja, kaikissa ikäryhmissä.
Tietoa ja harjoituksia tarjolla
Rahaa ja tuskia säästyisi todella paljon, jos kaatuminen nostettaisiin tavoiteltujen kansalaistaitojen joukkoon kuten Marita Kokkonen soisi. Hän ja muut judoon vihkiytyneet eivät ole näin ajattelevina ainoita. Oikean kaatumisen osaamisen, sekä tasapainon hallinnan ja lihaskunnon ylläpidon ja kehittämisen edistämiseksi on tehty työtä myös mm. Suomen Invalidiliitossa, Invalidiliiton asukasyhdistyksissä ja Ikäinsituutissa. Tammikuun 11. päivä Invalidiliitto polkaisi käyntiin ympäri Suomen ulotetun Talvisia jännitysnäytelmiä –kampanjan Judoliitto yhteistyökumppaninaan.
Tammikuun 28. päivään mennessä kampanjan konkreettista antia oli ennätetty viedä jo viidelle paikkakunnalle, ja jatkoa seuraa. Invalidiliiton markkinointipäällikkö Kaija Pullin osuus on jakaa tilaisuuksissa liukkauden torjuntaan liittyvää monipuolista tietoa. Tasapainoa ja lihasvoimaa kehittävät harjoitukset ja sisätiloissa tapahtuva konkreettinen kaatumisen opetus ovat Marita Kokkosen tarjoama osuus.
Kiinnostuneiden kannattaa seurata kampanjan etenemistä ja tulevia tilaisuuksia seuraamalla paikallisia lehtiä ja www.liukastumis.info -nettisivuja. Invalidiliitosta voi kysyä myös mahdollisuudesta tilata infoilta järjestettäväksi omalle alueelle.
Portaisiin, parketille tai vaikka tyynyn päälle!
Pakkanen huitelee lähempänä kahta kymmentä ja tuulee. Kerrospukeutuminen on paikallaan. Se pehmittääkin, kun kupsahtelen tantereeseen keskellä pohjoishelsinkiläistä rivitaloaluetta. Ei parane ajatella onko tällä yksityisellä talvisella jännitysnäytelmälläni katsojia ikkunoissa. Jännittyneenä kaatuva saa herkemmin vammoja kuin rento. Keskityn Marita Kokkosen neuvoihin.
Jos jalat ovat lähtemässä alta, on oivallettava koukistaa polvet. Matka maahan lyhenee. Samanaikaisesti kädet on vedettävä koukkuun vatsanpäälle, painettava leuka rintaan ja vedettävä selkä pyöreäksi. Yllättävässä tositilanteessa vaiheiden värkkäilyyn ei luonnollisesti jää aikaa. Harjoittelemalla etukäteen toimintoja ne voi kuitenkin sisäistää niin, että parhaimmillaan ne pongahtavat reflekseinä.
Vaistomaisesti käteni pyrkii ottamaan kämmenellä maata vasten. Eikä ainoastaan pyri; muutamassa pyllähdyksessä vasen käteni on ajatusta vikkelämpi. Onneksi ei satu. Pään painuminen kohti rintaa on liiankin luontevaa. Vuosikymmenten nyypötys papereiden ja näppäimistöjen ylle on jättänyt jälkensä.
Infoilloissa kaatumista harjoitellaan sisätiloissa. Itse huomaan, että pitkästä aikaa lumessa pyöriminen on mukavaa, nostalgista. Tätähän voi harjoitella lisää kotipihassa.
Entä, jos olenkin kaatumassa eteenpäin? Näytteeksi Marita Kokkonen kiepsahtaa suit sait eteenpäin hartioidensa yli jonkinlaisen kierteisen kuperkeikan. Liike näyttää tutulta, samanlaisia kierähdyksiä olen nähnyt televisiossa, kun ottelussa heikommille jäänyt judoka lentää heitosta tatamille. Itse jätän näytelmästäni tuon osan kokeilematta.
Oman kropan hallintaa ja lihaksiin voimaa
Jalan luistaessa tai lipsahtaessa vaikka kivenmurikan päältä, aina ei sentään kaaduta kumoon.
Tasapainon omaava ja kehonsa hallitsevat korjaa asennon niin luontevasti, että ei välttämättä juuri huomaakaan. Tasapainonsa kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi on omat keinonsa. Marita Kokkosen mukaan muun muassa tanssi on mitä mainiointa. Mitä taitavampi pyörittäjä parina, sitä parempi treeni tasapainolle. Korvien tasapainoelimessä tanssin tiimellyksestä hölskähtelevät nesteet auttavat menijää aistimaan kehonsa asentoja.
Jos tanssittajaa ei ole saatavilla, tassia voi itsekseenkin, ja verkkaisempiakin keinoja on.
– Jo se, että siirtää painoaan jalalta toiselle, kehittää tasapainoa, Kokkonen vakuuttaa.
Hyvää harjaannusta kotioloissa ikäihmiselle on myös se, että laskee esimerkiksi sohvatyynyn lattialle ja seisoo sen päällä vuorotellen yhdellä jalalla. Marjastajat ja muut metsissä samoajat saavat tasapainoharjoituksen kylkiäisenä, kiitos epätasaisen alustan. Tärkeiden reisilihasten ylläpidossa ja vahvistamisessa puolestaan kelpo treenipaikka on yhtä lähellä kuin lähimmät portaat. Nilkkoja vahvistaa paljasjaloin kävely. Aina ja kaikissa tilanteissa tukevat kengät eivät siis ole hyvästä.
Teksti Hanna Rissanen
Kuva Aimo Holtari
Artikkeli on julkaistu Kiinteistöpostissa 2/2010.