Jyväskyläläinen Asunto Oy Satovuori pyrkii lähes nollaenergiataloksi

Kuva: Pixabay

Asunto Oy Satovuori on 1970-luvulla rakennettu, ja se käy läpi remonttien sarjaa, joiden tavoitteena on lähes nollaenergiaisuus, eli rakennus tuottaa vuositasolla yhtä paljon energiaa kuin kuluttaa.

– Taloyhtiössämme ovat olleet energia-asiat jo pitkään keskustelun aiheena. Noin kuusi vuotta sitten tapasin Jyväskylän rakennusmessuilla Lamit Oy:n Ari Järvisen, joka kertoi oman näkemyksensä, miten kannattaisi käynnistää energiaremontti taloyhtiössämme, sanoo Satovuoren hallituksen puheenjohtaja Esa Ojala.

Ojala kertoi Järvisen energiaremonttiteesit hallituksen kokouksessa ja perusteli energiaremontin faktoilla. Myös isännöitsijä Antti Rontti Jyväskylän kiinteistöpalvelusta suositti energiaremonttia.

– Niinpä taloyhtiössä pistettiin tuumasta toimeen. Ensin laitoimme lämmöntalteenoton kuntoon. Kun poistoilmalla lämmitimme taloa, syntyi säästöä sähkönkulutuksessa 52 prosenttia. Seuraavaksi tuli maalämpö, Ojala kertoo.

– Nämä toimet nostivat hieman sähkönkulutusta, mutta pian siinäkin saavutamme säästöä, sillä ensi keväänä meille tulee aurinkopaneelit talon katolle. Pyrimme siihen, että olemme lähes omavaraisia sähkön suhteen muina vuoden aikoina paitsi ei talvisin, Esa Ojala sanoo.

Asunto Oy Satovuori on saanut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n täysimääräisen energia-avustuksen.

– Energiaremontissa ei ole tullut mitään yllätyksiä. Asiat ovat sujuneet paremmin kuin on alun perin odotettiin. Suosittelen muillekin taloyhtiöille lämpöselvitystä ja energiaremonttia, Kari Ojala sanoo.