Lähes joka viides omistusasuja pitää asuntoaan epäsopivana tarpeisiinsa. Suurin syy on liian suuri koko. Toisaalta yli neljännes 15-24 –vuotiaista on kiinnostunut ostamaan asunnon.
Tällaisia näkemyksiä tuli ilmi Aktia Kiinteistönvälityksen TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.
Kiintoisa havainto tosiaan, että kun koko väestöstä 12 prosenttia ilmoitti asunnon ostamisen olevan ajankohtaista seuraavan puolen vuoden aikana, oli luku alle 25-vuotiaiden kohdalla peräti 27 prosenttia, tulkitsee Aktia Kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Katriina Remahl.
Moni vuokra-asuja on pohtimassa siirtymistä omistusasuntoon, ja pienillä sinkkuasunnoilla on nyt selkeästi kysyntää.
Tutkimuksen mukaan 19 prosenttia vastaajista pitää omistusasuntoaan epäsopivana. Ylivoimaisesti suurin syy epäsopivuuteen on asunnon koko (61 prosenttia) ja toiseksi yleisin syy tyytymättömyyteen sijainti (34 prosenttia).
Asuntoilmoituksia sanomalehdestä
Kysely kertoo, että sanomalehti on asuntoilmoitusten selailussa yhä kovaa valuuttaa internetin rinnalla. Kaikista vastaajista yli puolet seuraa ilmoituksia painetusta lehdestä; 35 vuotta täyttäneillä osuus kasvaa ikäluokittain.
Netti-ilmoituksen selailussa iso muutos on 45-vuotiaiden kohdalla. Kun osuus 35–44-vuotiailla on 82 prosenttia, putoaa internetin käyttö sitä vanhempien ikäryhmässä 65 prosenttiin.
Ammattitaitoa arvostetaan
Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan kriteereitään kiinteistönvälittäjän valinnassa.
Yllättäin tuttavien tai ystävien suosituksilla tuntui olevan vähän painoarvoa (6 prosenttia), mutta ammattitaito oli vastausten kärjessä 29 prosentin osuudella.
– Halukkaiden asunnonvaihtajien osuus kaikista, 12 prosenttia, on iso luku tässä markkinatilanteessa. Aina olisi hyvä selvittää oman asunnon arvo ja mahdollisuus rahoitukseen. Monesti myös nykyiset vuokralla asuvat eivät tiedä, että omistusasunto on itse asiassa edullisempi vaihtoehto matalan korkotason takia, Remahl toteaa.