Telinemies päätti kirjoittaa pääministerille ja kirjoitti myös. Innoittajana kirjoittamiseen oli Telinemiehen vaimo, joka toisin kuin se kuuluisa timpurin leski taloyhtiön hallituksessa tietää jotain rakentamisesta.
Kirjoittamisen syy oli se, että vuodenvaihteessa pääministeriltä paloi pinna. Pääministerin pinnan palamisen syy kuulostaa varmaan tutulta: valtion hankkeiden budjetit ja aikataulut paukkuvat. Pääministeri laittoi Erkki Virtasen selvittämään, mistä moinen johtuu. Tätähän on jo kerran melkein 20 vuotta sitten selvitetty ja päädytty siihen, että asialle tarttis tehdä jotain. Sekin kuulostaa tutulta.
Telinemies kirjoitti ja kirjoitti toisenkin kerran. Eduskunnasta Valtioneuvostoon on pitkä matka ja kirjeet, sähköisetkin sellaiset liikkuvat hitaasti. Mutta sitten Telinemies sai Erkiltä vastauksen ja muutaman kysymyksen. Toisin kuin se taloyhtiömme hitaasti kävelevä huoltomies, joka, kuten kahden sanan vastauksesta ymmärsin, oli lomalla ja jätti kiuaskivet rauhaan. Telinemies vastasi hohtavien hankien keskeltä.
Telinemiehen vastauksessa ei varmaankaan ollut mitään uutta ja mullistavaa, koska siinäkin sanottiin, että tarttis tehdä jotain. Tarttis aloittaa rakentamisessakin projektijohtamisen koulutus, siis ihan oikea koulutus nykyisen kurssittamisen tilalle. Kurssit ovat mukavia, onhan Telinemieskin ollut sekä pulpetin takana että puhujan paikalla. Kahdessa päivässä tai muutamassa tunnissa kouluttaja kerää hyvät fyrkat. Telinemiehen postilaatikkoon tulee joka päivä 1–3 kurssimainosta, jotka onneksi menevät roskapostiin, ettei niistä olisi liikaa vaivaa. Ne ovat kuin nigerialaiskirjeitä, joissa luvataan paljon ja otetaan vielä enemmän.
Erkki Virtanen käytti esimerkkeinä kahta projektia, Länsimetroa ja Stadionin peruskorjausta. Stadioniahan korjataan aina 20 vuoden välein, vaikkei sitä juuri käytetä paitsi kun Huuhkajat käyvät siellä häviämässä. Isännätön raha on Virtasen mielestä yksi pääsyy, miksi hommat menevät pieleen. Ketään ei oikein kiinnosta, mitä maksaa, kunhan ei vain tarvitse itse tehdä mitään.
Isännätön raha, sehän on vähän sama kuin taloyhtiöiden hankkeet. Ketjussa asukas-hallitus-isännöitsijä isännätön raha syntyy kuin itsestään. Kukkaroa on siinä mallissa pantu vartioimaan henkilö, jolla ei ole omaa rahaa kiinni. Se on melkein sama kuin olisi käytössä kaverin rahapussi.
Asian korjaamiseksi Telinemies ehdotti koulutuksen lisäämistä ja niin ehdotti Virtanenkin. Telinemies voisi ehdottaa vielä lisäksi, että ammattikorkeakoulutasoinen insinöörikoulutus lopetetaan, nostetaan tasoa ja siirretään oppilaat opetusta antaviin oppilaitoksiin, joissa pääoppiaine on projektinjohto.
Minä en ihmettele hallituksen tavoitteita vähentää koulutusmenoja. Kyse kun ei ole koulutuksesta, vaan pikkupaikkakuntien tarpeesta saada itselleen ”Yliopisto”. Silloin kun Telinemies tätä alaa opiskeli, oli Teku, Opisto ja Teknillinen Korkeakoulu. Sama jako kuin ennenkin vain takaisin, ja sitten lopetetaan se betonipalkin pakollinen mitoitus, se kun on vähän sama kuin pakkoruotsin opiskelu.
Telimies käveli yhtenä päivänä ison julkkariremppatyömaan ohitse. Ja kiinnitti huomioita työmaakyltteihin. Nimistä tuli mieleen vanha juttu sokeasta, joka talutti rampaa. Siinä oli isojen toimistojen nimiä pitkä rivi, kaikki Telinemiehelle tuttuja vuosien varrelta. Jotkut voisivat käyttää itsestään ilmaisua ”Länsimetrosta tuttu!”. Kaikki aloittaneet rakennesuunnittelutoimistoina ja nyt samalla työmaalla eri rooleissa. Tuolla työmaalla ei toivottavasti käy kuten sille, mille Telinemiehen varastossa olevat vermeet ovat nyt maanneet odottamassa toimitusta viime vuoden elokuusta lähtien. Paperia tulee joka viikko, mutta kukaan ei ole ottanut yhteyttä siitä, milloin vermeet voisi toimittaa. Suunnittelija räppää sähköpostin aina silloin tällöin kysyäkseen sitä samaa, mitä kysyi jo viime vuoden elokuussa. Telinemiehellä herää epäily, että suunnittelija on omaksunut asianajotoimistojen hyvän asianajokäytännön, jonka mukaan kadulla asiakkaan tervehtiminen maksaa 50 euroa. Muutenhan ei kuvainnollisesti sanottuna ole mitään järkeä kysyä uudelleen ja uudelleen, miten rännit pannaan kiinni, jos on vielä koko talo suunnittelematta.
Sillä työmaalla tilaajan puolesta projektia johtaa sen saman firman eri osasto, joka sinne suunnitelmiakin tekee. Oikea käsi päättää siis siitä, mitä vasen käsi tekee ja asiakas maksaa. Silloin ei ole liiketaloudellisesti mitenkään järkevää tehdä kerralla oikein, vaan tehdä ensin väärin, korjata ja korjata ja sitten, kun firman kassa on kunnossa ja bonukset kotona, tehdä lopulta oikein. Tämä on vähän kuin eräiden kaupunkien palveluiden tuottaja-tilaaja -malli, jossa kaksi saman organisaation samassa huoneessa istuvaa edustajaa päättää, ostaako vaiko ei ostaa toiselta ja mihin hintaan. Smart business!
Projektinjohdon pätevyydelle ei ole samanlaisia vaatimuksia kuin suunnittelijoille. Eikä tilaajan palveluksessa olevalle projektinjohdolle ole mitään pätevyysvaatimusta. Miten sellaista voisi ollakaan, kun sellaista ei opeteta! Kun Telinemies meni töihin 70-luvulla, oli tapana käyttää rahaa ilmaisemaan saavutettua tasoa. Eli mitä korkeammalle olit noussut, sitä enemmän virheesi olivat tulleet maksamaan. Hyvä mittari sekin, varsinkin, jos virheistä oli oppinut. Tuolla asteikolla Telinemieskin lienee jo vähintään yhden miljoonan euron mies. Sopivan pätevä mies jo hoitamaan projekteja.
Milloinkahan isojen toimistojen asiakkaat alkavat ymmärtää, ettei noiden toimistojen tarkoituksena ole tuottaa hyvää projektijohtoa eikä hyviä suunnitelmia ja laskelmia, vaan omistajilleen voittoja.
Koko Suomi on rakentamisessa kuin isännättömän rahan temmellyskenttä. Valtion hommat maksaa veronmaksaja ja taloyhtiön hommat asukas. Kumpikaan ei oikeastaan päätä mistään mitään.
Telinemiehen kolumni julkaistu huhtikuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti 3/2017