Granlund Isännöinti Oy on perustettu toukokuussa 2020, kun Granlund-konserni osti perinteikkään isännöintitoimisto Talohallinnan. Irina Havinmaa on aloittanut uransa isännöitsijänä 2013, ja huhtikuussa 2021 hän siirtyi Granlundille.
Koulutuksen Havinmaa on hankkinut työnsä lomassa. Lasten ollessa pieniä hän kirjoitti ylioppilaaksi ja jatkoi ammattikorkeakouluun.
– Nyt on menossa johtavan ammatti-isännöitsijän tutkinto. Valmistun tämän vuoden lopussa. Sitten ovat kaikki isännöitsijän ammattitutkinnot plakkarissa.
Eniten isännöitsijää työllistävät hallituksen toimeksiannot, korjaushankkeet, osakkaiden yhteydenotot ja valitukset, jotka ovat korona-aikana lisääntyneet.
– Kun kotona tehdään etätöitä, kiinnitetään huomiota huoltoyhtiön toimintaan, naapurin koiran haukuntaan, lasten hyppimiseen tai musiikin soittoon.
Sen sijaan, että mentäisiin kasvokkain puhumaan, niistä valitetaan herkemmin isännöitsijälle.
– Ensin on kysyttävä, ovatko muut valittaneet samasta asiasta. Valitukset saattavat olla myös kahden kauppaa, naapuririidan aiheita. Olen yhteydessä siihen henkilöön, jonka elämästä on valitettu. Käyn asiaa läpi keskustelemalla.
Havinmaan mukaan asumisen uusavuttomuus on lisääntynyt. Välillä joutuu antamaan äidillisiä neuvoja, miten taloyhtiössä eletään ja asutaan. Ennen omakotitalossa asuneet eivät välttämättä ymmärrä, että kaikista huoneistossa tehtävistä muutostöistä pitää tehdä yhtiölle ilmoitus.
Isännöitsijän työpäivä on monenkirjava.
– Jos on suunnitellut seuraavan työpäivän, voi olla varma, että se ei sellaisena toteudu. Puhelimen ja sähköpostin voisi välillä laittaa pois päältä. Eniten kuormittavat keskeneräiset työt, ne pyörivät koko ajan takaraivossa.
Taloyhtiöissä kiinnitetään yhä enemmän huomiota energiankulutukseen. Suuria energiahankkeita on käynnistymässä, taloyhtiöt ovat kiinnostuneita maalämmöstä, aurinkosähköstä ja sähköautojen latauspisteistä.
– Näin tapahtui jo viime vuoden lopussa, kun kaukolämmön ja sähkön hinta kallistuivat. Se toi esille, miten kiinteistön kuluttamaa sähköä voitaisiin tuottaa itse. Ajatus omavaraisuudesta houkuttaa.
Parasta isännöitsijän työssä on kohtaamiset ihmisten kanssa.
– On tärkeää, että pystyy antamaan muutakin kuin sen isännöitsijän roolin ja voi olla läsnä ihmisenä ihmiselle.
Havinmaa huomauttaa, että hallitusten pitäisi ymmärtää se, että isännöitsijä on yhteistyökumppani ja hallituksen oikea käsi.
– Teemme ihmisten elämän suurinta omistuserää koskevia päätöksiä. Ylläpidämme ja hoidamme varallisuuteen liittyvää pottia.
– Kun uusi isännöitsijä aloittaa, hän ei voi tietää taloyhtiön pitkää historiaa. Tietoa ei voi siirtää komponentteina edellisen isännöitsijän päästä. Tässäkin hallituksilla on keskeinen rooli, Havinmaa lisää.
Teksti: Jyrki Liikka