Hyvä suunnittelu ennen yläpohjan lisäeristystä

Yläpohjalla on suuri rooli rakennuksen energiatalouden ja lämpöviihtyvyyden parantamisessa, ja siksi sen lisäeristäminen on usein kannattavaa. Koska yläpohjia on monenlaisia, lähtötilanteen tarkka selvittäminen tuo varmuutta päätöksiin ja hankesuunnitelmaan.

Yläpohjan lisäeristämiset ovat energiatehokkuus- ja sisäilmastotavoitteiden kannalta niin houkuttelevia, että niitä toteutetaan myös yksittäisparannuksina. Yleisempää on kuitenkin lisäeristyksen yhdistäminen osaksi muita kattohankkeita, joita ovat esimerkiksi elinkaarensa lopussa olevan vesikattorakenteen, yläpohjan kehnon tuuletuksen tai vuotavien läpivientien uusimiset, korjaukset ja muutokset.

Rakennukset eroavat toisistaan iän, kattorakenteen sekä yläpohjan eristysmateriaalin tyypin, kunnon ja kerrospaksuuden mukaan. Niinpä 1980-luvun alun rivitalon tuulettuvassa ullakkotilassa tapahtuva yläpohjan lisäeristäminen puhallusvillalla aiemman vaakasuoraan asennetun villaeristeen päälle eroaa paljon 2000-luvun kerrostalon loivan yläpohjan hankkeesta, jossa levymäisen lisäeristeen laitto voi vaatia purkua ja energiansäästö jäädä vähäiseksi, kun eristystaso on jo ennestään hyvä.

– Yläpohjan lisäeristämisellä saavutetaan 1980-luvun alun ja sitä vanhemmissa omakoti-, rivi- ja ketjutaloissa helposti 5–10 prosentin säästö lämmönkulutuksessa. Ulkoseiniä koskien luku on hiukan korkeampi, mutta hanke on haasteellisempi ja kalliimpi, selvittää Motivan Harri Heinaro, kiinteistöjen energiatehokkuuden johtava asiantuntija.

– Parhaimmillaan lisälämmöneristyksen takaisinmaksuaika on viitisen vuotta. Mutta vuosituhannen vaihteen jälkeisissä talossa se aikajakso voi olla myös 2–3 kertaa pidempi.

Hanke liikkeelle riittävillä selvityksillä

Lisälämmöneristämisen toimivuudelle on joitain perusvaatimuksia. Yläpohjassa on oltava hyvä tuuletus, jota varmistavat riittävä tuuletusväli ja tuuletusaukot ulkoilmaan. Lisäksi lämmöneristeen sisäilman puolelle tarvitaan sellainen ilma- ja vesihöyrytiiveys, ettei ole yläpohjan läpäiseviä vuotoja tuuletustilaan.

Jotta lisäeristyshanke lähtisi oikeille urille alusta pitäen, Harri Heinaro neuvoo taloyhtiöitä ja muita omistajatahoja teettämään kohteeseen ammattilaisella esimerkiksi kuntoarvion, jolloin saadaan kokonaiskuva kohteesta. Tarvittaessa sitä voi täydentää rajatulla kuntotutkimuksella, jolloin ei pitäydytä pelkästään pintaa rikkomattomissa tutkintamenetelmissä.

– Näistä on käytännössä aina hyötyä, jotta lisäeristämisen päätäntä, hankesuunnitelma ja toimeksiannot perustuisivat tosiasioihin.

Kuntoarviossa selviävät vanhan lämmöneristeen materiaali, kerrospaksuus ja kunto. Kostunutta, ehkä homeen turmelemaa eristettä ei koskaan pidä jättää uuden eristeen alle, vaan se on esimerkiksi imuroitava pois, muutoin törmätään sisäilma- ja eristävyysongelmiin. Höyryn- tai ilmansulkujen toimivuus voi edellyttää uusimista tai tiivistämistä läpivientien ja saumojen kohdalta. Myös katon ristikko- ja muiden rakenneosien tilanteesta saadaan selko samalla kertaa.

Arvioija havaitsee myös muut korjauskohteet, jotka on järkevintä huolehtia toimiviksi ennen lisäeristämistä. Näitä ovat esimerkiksi päätyventtiilit, räystäiden tuulenohjaimet, tuuletusputket katon läpi vesikatolle, savupiippujen läpivientien palosuojaukset ja hormien paloeristykset, IV-kanavien eristeet, kulkutiet, sähköjohdot sekä eläinten pääsyä estävät metalliverkot.

– Kuntoarvio ja -tutkimus palvelevat myös sitä tavoitetta, että rakennuksen ylläpidosta vastaavilla on kokonaistilanteesta päivitetty, oikea ja selkeä kuva.

Kun kokonaisuus tiedetään, silloin osataan kohdentaa, suhteuttaa ja yhdistellä hankkeita niin, että vältetään hairahdukset. Esimerkiksi yläpohjan lisäksi kyetään ottamaan huomioon julkisivun, ikkunoiden, vesikatteen, hormien kunto ja toimivuus. Jos kartoitus ulotetaan laajennetusti myös asuintiloihin, voi paljastua, että asumisen viihtyvyyttä haittaavat tosiasiassa eniten virheelliset lämmityksen tai ilmanvaihdon säädöt.

Hatara kokonaiskuva ja suunnittelu johtavat helposti kaupunkien katutyömaista tuttuun syndroomaan: hiljattain korjattua paikataan pian uudestaan, ja kallis ruljanssi jatkuu vuodesta toiseen.

Uudistalon U-arvo saavutettavissa

Yleisesti käytettyjä eristeitä ovat mineraali- ja selluvillat sekä edellisiä kalliimmat muovipohjaiset eristeet. Toteutuksen suunnittelussa pitää ottaa huomioon eri eristetyyppien kosteustekniset toimivuudet.

– Jos lisäeriste laitetaan ristikkorakenteisessa tuulettuvassa yläpohjassa vanhan eristeen kylmän tilan puolelle eli yläpuolelle, sen pitää olla tiheydeltään vanhaa eristettä harvempaa eli päästää vesihöyry paremmin läpi, Heinaro sanoo.

Hänen mukaansa hyvin toteutettu lisäeristys voi antaa yläpohjan U-arvoksi jopa 0,09, mikä on uudisrakentamisen minimitaso. Edelliset rakentamisen määräykset edellyttivät U-arvolta luokkaa 0,15, ja siihen kannattaa vähintäänkin pyrkiä, ellei pulmaksi tule ristikkorakenteisen yläpohjan tuuletus- ja ryömintätilan riittävyys, sillä paksu eristekerros tukkii helposti matalan välin umpeen.

Levyeristettä tai puhallusvillaa laitetaan vanhan eristeen päälle tavallisesti 200–300 millimetrin kerros. Tällöin eristekerroksen kokonaispaksuus kohoaa 400–500 millimetriin.

Tilanahtaus voi pakottaa käyttämään muovipohjaisia levyeristeitä siten, että vanha eristys poistetaan, jolloin eristekerros jää 350–400 millimetriin.

Kerrostaloissa yläpohjan lisäeristäminen ei ole energiansäästö per neliömetri -perusteisesti läheskään yhtä kannattavaa kuin harjakattoisissa pientaloissa, koska kerrostaloissa myös kerrosten väliset välipohjat eristävät lämpöä. Jos energiaremonttiin lähdetään, se vaatii tarkkaa korjaussuunnittelua.

Kerrostalon vaakasuoran tuulettuvan yläpohjan tapauksessa betoni- tai ontelolaatan yläpuolella ei aina ole höyrynsulkua, tai se voi olla bitumikermi. Lämmöneristyksenä tuuletus tilassa höyrynsulun päällä käytetään levyvillaa tai puhallusvillaa, jolloin lisäeristys tehdään tavalliseen tapaan eristyspaksuutta kasvattamalla.

Loivien yläpohjien tavallinen ratkaisu kerrostaloissa ovat puristelujat eristeet, joiden päällä on bitumikermi tai muu vedeneriste. Eristeen vaihto tai pelkkä lisäeristäminen tulee kyseeseen lähinnä katon vedeneristeen rikkoutumisvuotojen yhteydessä.

Yksinkertaisin tapa tuulettamattoman loivan katon tapauksessa on mineraalivilla- tai muovipohjaisen lisäeristyksen laitto vanhan höyrytiiviin bitumikerroksen päälle.

Mikäli katolla on paljon talotekniikan putkia, niiden välien eristeenä on usein kevytsora. Lisäeristeeksi kuivaksi ja ehyeksi todetun bitumikermin päälle soveltuvat levyeristeet, jolloin nykyiset U-arvovaatimukset täyttyvät. Toteutusratkaisut ovat eristemateriaali- ja valmistajakohtaisia.

Tämän vuosituhannen talot hyvin eristettyjä

Mitä vanhempi talo, sitä mitättömämpi lämmöneristys. Kaupunkien vanhimmat kerrostalot ovat tyypillisesti kivi- ja tiilirunkoisia, minkä jälkeen yleistyivät betonirunkoiset. Niiden yläpohjien lisäeristämisen buumia ei ole vielä nähty.

– Vasta 1980-luvun jälkipuoliskolta alkaen eristekerrokset kasvoivat tuhdimmiksi. Tämän vuosituhannen taloissa rakennusten yläpohjan lämmöneristys on jo niin hyvää tasoa, että lisäeristäminen ei suuremmin houkuttele, Heinaro toteaa.

Onpa kyseessä millainen yläpohjan lisäeristystapaus tahansa, voi esimerkiksi eristevalmistajien laskureista olla apua pohdintojen alkuvaiheissa.

Harri Heinaro suosittelee lisätietojen lähteeksi VTT:n toteuttamaa julkaisua ”Rakenteellinen energiatehokkuus korjausrakentamisessa”, joka löytyy ympäristöministeriön nettisivuilta.

Teksti Timo Pääsky | Kuvat Pixabay