Hyvä jätepiste on tilava ja lukittu

Hyvin toteutettu jätekatos helpottaa asukkaiden elämää ja jäteauton kuljettajan työtä. Jätteistä vastaavat yhtiöt tarjoavat taloyhtiöille apua jätepisteen suunnitteluun ja jätteiden lajitteluun.

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:ssä asiakasvastaavana ja isännöitsijäyhdyshenkilönä työskentelevä Oskari Mikkolainen arvioi, että tänä päivänä jätettä syntyy enemmän kuin aikaisemmin.

– Etenkin korona-aikana asukkaiden jäte­asemakäynnit alkoivat lisääntyä, koska ihmisillä oli enemmän aikaa siivota nurkkiaan. 

Jätekatoksissa on Mikkolaisen mukaan tapahtunut näkyviä muutoksia muutaman vuoden aikana. Jätteiden määrä on kasvanut, mutta ei sekajätteiden. Roskakatoksissa merkittävintä on ollut sekajäteastioiden määrän vähentyminen. Niiden tilalle on tullut astiat muovien, kartongin, metallin ja lasijätteen keräämiseen. Syväsäiliöiden yleistyminen on toinen muutos.

Aina voi soittaa ja kysyä

Mikkolainen neuvoo taloyhtiöitä muun muassa lajittelussa, jätepisteiden suunnittelussa ja muissakin jätehuollon sujumiseen liittyvissä asioissa. 

– Neuvontaa ja toimintaohjeita tarjotaan puhelimitse, sähköpostitse ja verkkosivujen kautta. Verkosta löytyy muun muassa nuoremmalle väestölle tarkoitettuja pelejä, joilla opastetaan oikeaoppiseen lajittelukäytäntöön, Mikkolainen kertoo. 

Oman alueen jäteyhtiöihin kannattaakin ottaa yhteyttä, jos jotakin kysyttävää on. Paloturvallisuuden osalta kyselyt kannattaa ohjata ensi sijassa oman alueen palotarkastajille.  

– Taloyhtiölle kohdennettua lajittelukoulutusta ei ole tarjolla. Kartongille, sekäjätteelle, muoville, paperille ja biojätteelle tarkoitettujen jäteastioiden kansien värikoodit on kuitenkin helppo oppia, Mikkolainen toteaa.

Jätteiden keräämistä helpottaa, mikäli yksittäisen jäteastian tyhjennys voidaan tehdä muita astioita siirtämättä. Jätepisteen valaistuksen ja ilmanvaihdon tulee olla riittävää. Työturvallisuutta vaarantavia kynnyksiä ja portaita ei saisi olla, Oskari Mikkolainen sanoo.

Erilliskeräys lisääntyy

Vuodesta 2019 eteenpäin portaittain voimaan astuvat uudet jätehuoltomääräykset ja -ohjeet velvoittavat eri jätelajien erilliskeräyksen järjestämiseen yli viiden asunnon kiinteistöissä.

Muovien keräys kuten muukin lajittelu toimii taloyhtiössä Oskari Mikkolaisen mukaan varsin hyvin; asenne on oikea. Muoviastiaan lajitellaan kuluttajapakkaukset ja niihin rinnastettavat kinkku- ja leikkelepaketit, jugurtti- ja rahkapurkit. 

– Kovat muovit kuten ämpärit, pulkat ja muutkin kovamuoviset lelut kuuluvat seka­jätteisiin. Kaikenlaisia muoveja ei vielä pystytä hyödyntämään, Mikkolainen toteaa.

Suomeen muuttaville täkäläinen lajittelu voi Mikkolaisen mukaan olla haastavaa. Monesti on totuttu laittamaan kaikki jätteet yhteen roskapussiin. Taloyhtiön jätehuoltoa koskevat ohjeet englanniksi auttavat kuitenkin hyvin.

– Erityisesti toivon, että biojätteet saataisiin pois sekajätteen joukosta, jotta materiaali voitaisiin hyödyntää biokaasuna ja lannoitteena, Oskari Mikkolainen sanoo.

Poistotekstiileille keräyspisteet

Poistotekstiilien erilliskeräys alkaa koko Suomessa ensi vuonna. Keräilykokeiluja on jo ympäri maata. Pääkaupunkiseudulla keräystekstiilejä voi viedä kymmenen kauppakeskuksen keräyspisteeseen, niille ei siis vielä ole astiaa taloyhtiön roskakatoksessa. 

Poistotekstiilien keräykseen kelpaavat kuivat, käyttökelvottomat vaatteet sekä kodintekstiilit kuten lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat.

Poistotekstiilit pakataan muovipusseihin tai -säkkeihin, etteivät ne kastu tai likaannu. Haisevat, homeiset, märät tai luteiden saastuttamat tekstiilit sekä alusvaatteet, sukat ja sukkahousut laitetaan sekajätteiden joukkoon.

Tilava ja lukittu

Hyvä jätepiste on Oskari Mikkolaisen mukaan riittävän tilava ja mielellään lukittu paloturvallisuuden varmistamiseksi. Jätepisteen on oltava sekä asukas- että kuljettajaystävällinen niin, että astioille kulku on vaivatonta.

– Jätteiden keräämistä helpottaa, mikäli yksittäisen jäteastian tyhjennys voidaan tehdä muita astioita siirtämättä. Jätepisteen valaistuksen ja ilmanvaihdon tulee olla riittävää. Työturvallisuutta vaarantavia kynnyksiä ja portaita ei saisi olla, Mikkolainen sanoo.

Syvät säiliöt suuriin taloyhtiöihin

Mutta kuinka tyhjennysvälejä voitaisiin harventaa ja näin vähentää jätekuljetusten määrää? 

Mikkolaisen mukaan etenkin uusissa taloissa maan alle osittain upotettavat tilavat syväsäiliöt ovat jo yleinen ratkaisu. Syväsäiliöiden tilavuus on 0,8–5 kuutiota. Perinteisten pyörällisten astioiden tilavuus on 140–770 litraa.

– Isot syväsäiliöt vähentävät jätekuljetuksia. Pihapinta-alaa niiden rakentamiseen tarvitaan vähemmän kuin perinteisiin katoksiin. Samaan tilaan, johon mahtuu viiden kuution syvä­säiliö, ei montaakaan pyörällistä astiaa menisi, Mikkolainen sanoo.

Maanalaiset säiliöt vähentävät kuljetusten päästöjä, ja ovat sikäli fiksu systeemi. Talo­yhtiöiden kannattaa kuitenkin miettiä syvä­säiliöiden järkevyyttä, jos kyseessä on pieni, muutaman asunnon taloyhtiö, jolloin pyörällinenkin jäteastia riittää 1–2 viikoksi. 

Mikkolaisen mukaan syväsäilöt ovat järkevämpiä kerrostaloissa ja suurissa rivitalo­yhtiöissä. Syväsäiliöiden haittapuolena ovat korkeammat investointikustannukset ja kalliimmat tyhjennyskerrat.

 – Isoissa taloyhtiössä investointi voi silti kannattaa, koska käyntikerrat vähenevät. Plussaa on sekin, että maanalaisista säiliöistä aiheutuu vähemmän hajuhaittoja ja kokonaisuus näyttää muutenkin siistiltä, Oskari Mikkolainen sanoo.

Teksti: Matti Valli