Kun kuntotutkimuksen faktat lyödään pöytään, silloin on aika toimia. Tamperelaisen taloyhtiön hallitus ei jäänyt odottelemaan, vaan laittoi vauhtia päätöksentekoon. Kahden talon rivitalo sai uuden peltikatteen huopakatteen päälle.
Asunto-osakeyhtiö Atanpuistoon kuuluu kaksi rivitaloa, joissa on yhteensä kahdeksan asuntoa. Asunnot ovat valmistuneet 1989.
Havahtuminen kattoremontin tarpeeseen kulki varsin tyypillistä latua.
– Yhdessä huoneistossa havaittiin katossa vuoto, jonka vuoksi hallitus päätti ripeästi ensin kilpailuttaa katon kuntokartoitukset, Realian hallinnollinen isännöitsijä Tanja Mäkinen kertoo.
Marraskuussa 2017 tehdyn vesikaton kuntokartoituksen mukaan palahuopakate oli jo elinkaarensa loppuvaiheessa.
Raportin mukaan palahuopakaton elinkaarta oli vaikea enää jatkaa tai ylläpitää korjaamalla, joten suositus oli uusia katto viiden vuoden sisään.
Tämän lisäksi katossa oli myös akuutteja vikoja, jotka suositeltiin korjattavaksi vuoden sisään. Vuotoriskin vuoksi olisi lisäksi pitänyt tehdä useita tiivistyksiä.
Hallitus reagoi asiaan heti loppuvuodesta 2017 päättämällä kilpailuttaa katon korjauksen. Materiaalivaihtoehtoja olivat huopa- ja peltikate.
– Keväällä 2018 myös yhtiökokous evästi hallitusta katon kokonaiskorjaukseen, sanoo Mäkinen.
– Onneksi ei enää päätetty edetä paikkakorjauksilla, Salonen toteaa.
Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin syyskuussa 2018. Kokouksessa lyötiin lukkoon ratkaisu, jonka mukaan tilattiin katon korjaus peltikatoksi Hämeen Kattokeskus Oy:ltä.
– Me tulimme lennosta mukaan, sillä kilpailutus oli jo ehditty tehdä, kertoo tekninen isännöitsijä Tuomas Salonen Tampereen Realiasta.
Ensimmäisenä työnään Salonen hoiti loppuun sopimusneuvottelut, joissa sovittiin työtavat. Tiedot liitettiin mukaan urakkasopimukseen.
Realian konseptissa tekninen isännöinti edustaa uutta tapaa toimia. Käytännössä tekninen isännöitsijä on taloyhtiössä mukana vain korjaushankkeen osalta eikä osallistu taloyhtiön hallinnointiin.
– Kun tekninen isännöinti otetaan mukaan projektiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kokonaisuus etenee sujuvasti ja silloin päästään parhaaseen lopputulokseen, Salonen toteaa.

Valmista kolmessa viikossa
Palahuopakaton päälle asennettiin peltikatto.
Huopaa ei otettu pois, sillä siitä ei ole mitään haittaa, että se jää uuden katon alle. Nyt talossa on käytännössä tuplakatto, ja se toimii hyvin mainiona vedeneristeenä.
Katon materiaaliksi valikoitui tiilikuvioinen peltikate. Katon lisäksi myös kattosillat ja lumiesteet pantiin uusiksi.
– Katto uusittiin tuplapystyrakenteena eli olemassa olevan katteen päälle asennettiin uudet ruoteet ja rimat. Harjalta katto ajettiin auki, jotta tuuletus saatiin varmistettua, Salonen kertoo.
Nyt katto nousee aavistuksen, sillä vanhan otsalaudan päälle lisättiin ylin otsalauta.
Samassa yhteydessä vaihdettiin rännit ja vesikourut, jotka ovat urakoitsijan valmistamia.
Joissain kattoremonteissa samaan aikaan uusitaan myös huippuimurit. Tässä talossa siihen ei ollut tarvetta, sillä huippuimurit on vaihdettu 2016.
Työ sujui ripeästi, sillä valmista tuli kolmessa viikossa. Varsinaiseen kattotyöhön kului aikaa kaksi viikkoa.
Salosen mukaan tämmöinen remontti sopii hyvin kaikkiin vastaavanlaisiin kohteisiin.
– Esimerkiksi kattokulmat toki vaikuttavat suunnitteluseikkoihin, kuten aluskatteen tai katemateriaalin valintaan, huomauttaa Salonen.

Ripeää ja sujuvaa toimintaa
Kenties suurin yllätys kokonaisuudessa oli se, ettei suuria yllätyksiä tullut.
– Remontti eteni todella hyvin ja pysyi suunnitellussa aikataulussa, Mäkinen sanoo.
– Loppuvuodesta jäi pakkasten takia vain räystäslautoja maalaamatta, Salonen mainitsee.
Hieman lisäkuluja tuli vain palokatkojen korjauksista; palokatkot eivät ennen remonttia ulottuneet joka kohdassa vesikattoon saakka.
Remontin kokonaiskulu oli 38 050 euroa.
Yhtiökokouksen vahvistama remontin kokonaisbudjetti oli 38 200 euroa, joten budjetti piti kutinsa erittäin hyvin.
Valmistaja antaa kattomateriaalille 25 vuoden takuun. Vastaavasti kattoturvatuotteilla takuuaika on 10 vuotta ja asennuksen takuuaika on viisi vuotta.

Teksti Jyrki Liikka | Kuvat Ari Korkala