Huoneistokeskuksen mukaan marraskuussa myytiin vanhoja asuntoja 17,2 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Marraskuun myyntiluvut olivat kuluvan vuoden kolmanneksi korkeimmat.
Huoneistokeskuksen mukaan vanhoja asuntoja myytiin Suomessa marraskuussa 17,2 % enemmän kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat marraskuussa 17,9 % edellisvuoteen verrattuna. Muualla Suomessa kauppamäärät nousivat 16,9 %.
”Vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat marraskuussa reippaasti edellisvuosia (2015–2019) korkeammalla tasolla. Vuoteen 2019 verrattuna esimerkiksi Espoossa vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat marraskuussa 29,3 % ja Tampereella 25,8 %”, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Kari Virta sanoo.
Vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat marraskuussa myös Helsingissä (+17,1 %), Vantaalla (+8,3 %), Turussa, (+0,4 %), Oulussa (+24,3 %), Kuopiossa (+39,5 %), Jyväskylässä (+20,5 %), Joensuussa (+35,5 %), Porvoossa (+30,8 %), Kouvolassa (+2,6 %) ja Porissa (+25,0 %). Vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat marraskuussa vain Lahdessa (-0,6 %).
Huoneistokeskus toteaa, että vahvasti alkaneen alkuvuoden jälkeen asuntokauppa hiljeni huhtikuussa koronan myötä: kauppamäärät laskivat huhti- ja toukokuussa noin kolmanneksella edellisvuodesta. Mökkikauppa kuitenkin kävi vilkkaana. Koko maan tasolla mökkikauppa kasvoi 40 % tammi-kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna.
Kesällä kaupankäynti alkoi elpyä nopeasti ja syyskuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat selvästi edellisvuodesta. Vanhoja asuntoja myytiin tuolloin 7,1 % enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa.
”Vaikka vuoden 2020 asuntokauppaluvut ovat monessa kaupungissa negatiivisia, useampia poikkeuksiakin on: asuntokauppoja tehtiin tammi-marraskuussa Espoossa 1,1 %, Tampereella 0,4 %, Jyväskylässä 4,7 % ja Oulussa peräti 5,9 % enemmän kuin edellisvuonna”, Kari Virta sanoo.
”Ensi vuodesta ennustamme vilkkaampaa asuntokauppavuotta. Korona vähensi tarjontaa, mutta ei kysyntää. Tosiostajat ovat liikkeellä ja paikoin kysyntää on selvästi enemmän kuin tarjontaa. Positiiviset uutiset koronarokotteista ovat lisänneet uskoa tulevaisuuteen, ja erityisesti ostotoimeksiantoja on tehty viime aikoina vilkkaasti, ja sen kehityksen odotamme myös jatkuvan. Katsomme siis ensi vuoteen positiivisina”, Virta sanoo.
Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat Suomessa marraskuussa keskimäärin 4,7 % (+140 €) vuoden takaiseen verrattuna. Kaksioiden neliöhinnat nousivat Helsingissä 7,2 % (+380 €), Espoossa 5,9 % (+235 €), Vantaalla 4,3 % (126 €), Tampereella 6,6 % (+198 €), Turussa 4,9 % (+128 €), Kouvolassa 11,4 % (+121 €), Jyväskylässä 2,9 % (+63 €) ja Oulussa 1,0 % (+21 €).
Neliöhinnat laskivat marraskuussa vuoden takaisesta Kuopiossa 1,8 % (-43 €), Lahdessa 2,2 % (-39 €) ja Porissa 4,4 % (-70 €).
”Vuodessa vanhojen kerrostalokaksioiden hinnat ovat nousseet eniten Kouvolassa (+11,4 %) sekä Helsingissä (+7,2 %) ja laskeneet Porissa (-4,4 %)”, Kari Virta sanoo.
Kotitaloudet nostivat lokakuussa 2020 uusia asuntolainoja noin 2 miljardin euron edestä, mikä on 5,5 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 0,71 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli lokakuussa 2020 noin 103,5 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu yli 3 %. (Lähde: Suomen Pankki)
Huoneistokeskuksen seurannassa vanhat asunnot sisältävät kaikki vanhat kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasunnot, mutta eivät tontteja, autotalleja tai loma-asuntoja. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.