Sähköteknisen Kaupan liiton (STK) mukaan kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna 40 134 kappaletta, mikä on 25,4 % enemmän kuin vuonna 2021. Tehokkaimpien 11 kilowatin laitteiden kasvu oli suurinta, mutta hitaimpienkin kasvu oli 23,7 %.

Myynnistä oli hidaslatauslaitteita 13 973 kappaletta, missä määrässä on 23,7 % kasvua verrattuna edellisvuoden myyntiin. Hidaslatauslaite ottaa virran tavallisesta kotitalouspistorasiasta tai voimavirtapistorasiasta. Lataus on hidasta, koska latausvirta on rajattu yleensä 8 ampeeriin, ja se mahdollistaa vain alle 2 kW:n lataustehon.
Peruslatauslaitteiden vuosimyynti kasvoi 26,4 % 26 161 laitteeseen. Niistä tehokkaimpien 22 kW:n peruslatauslaitteiden myynti kasvoi 55,6 %.
– Laitteiden vaatimien komponenttien saatavuus on valmistajien arvioiden mukaan normaalilla tasolla. Sen sijaan sähköurakoitsijat ovat olleet varsin kuormitettuja, sillä heitä tarvitaan varsinaisen latauslaitteen asennuksen lisäksi jo alkukartoitukseen, mahdollisiin sähkökeskuksen muutoksiin sekä kaapelointiin, STK ry:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo.
STK:n mukaan vuonna 2022 edusti latauslaitteiden myynti kasvoi aina kolmanteen vuosineljännekseen asti. Neljäs jäi myynniltään viime vuoden tasolle 8899 laitteeseen. Tämä viittaa STK:n mukaan siihen, että taloyhtiöt lykkäsivät latauspisteprojektejaan talouden yleisen epävarmuuden ja energian hintojen nousun vuoksi.
Tilastoissa näkyy kaikesta huolimatta tarve ratkaista autojen lataus, mutta tehdä se pienemmin kustannuksin. Siitä kertoo pistorasialiitännäisten hidaslatauslaitteiden myynti, joka osoitti vuoden viimeiselläkin neljänneksellä kasvua 4,7 %, STK kertoo.
Sähköteknisen kaupan liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä.