Helsingin Pohjois-Pasilaan tuleva Postipuiston asuinalue alkaa valmistua. Alueen rakennusliikkeet ja rakennuttajat järjestävät yhdessä tapahtuman, jossa esitellään asuntojen lisäksi asuinaluetta ja sen erityispiirteitä.

Postipuiston keskelle on juuri valmistunut Firan rakentama yhteisötalo Postivarikko, joka tarjoaa harrastusmahdollisuuksia koko alueen asukkaille. Alueella toimivat rakennusliikkeet ja rakennuttajat esittelevät aluetta ja sen asuntoja Kotipäivä-tapahtumassa Postivarikolla 28.5.2023.
Postipuistoon rakennetaan asuntoja noin 5000 asukkaalle. Alueen tunnuspiirteiksi mainitaan vehreät korttelipihat ja kylämäinen tunnelma.
− Nyt kun Postipuisto on saanut muotonsa, niin haluamme näyttää yhdessä, miten hieno alueesta rakentuu. Alueen yhteisöllisyys on tarttunut myös meihin alueen toimijoihin ennennäkemättömällä tavalla, kertoo Firan kuluttajamyyntipäällikkö Ayala Maimon.
Kotipäivä-tapahtuman aikana on myös mahdollisuus päästä vierailemaan rakennusliikkeiden mallihuoneistoissa ja Avaran vapaana olevissa vuokra-asunnoissa. Lisäksi Asuntosäätiön edustajat ovat kertomassa asumisoikeusasunnoista.
Firan mukaan tapahtumassa on pientä tarjoilua, poniratsastusta, hevoskärryajelua, sopimuspalokunnan kalustoesittely ja Yeply-pyörähuolto.
Tapahtuman järjestävät Fira, Evälahti, Bonava, T2H, Avara ja Asuntosäätiö. Lisäksi mukana ovat alueen palveluntarjoajat Pizza Hut ja Alepa sekä rahoituksen tarjoajista S-Pankki ja OP.