Granlund ostaa isännöintiyhtiö Talohallinnan

Pekka Metsi

Yrityskaupan myötä Talohallinta muuttuu Granlund Isännöinti Oy:ksi. Sen toimitusjohtajaksi tulee Tero Heikkilä.

Uuden aluevaltauksen taustalla on Granlundin vahva talotekniikan, energiatehokkuuden ja korjausrakentamisen osaaminen.

”Haluamme viedä suurissa kiinteistökohteissa ja rakennushankkeissa kertynyttä osaamistamme sekä teknologisia ratkaisuja nyt myös taloyhtiöiden käyttöön”, kertoo Pekka Metsi, Granlund Oy:n toimitusjohtaja. Yhtiön tavoitteena on myös vahvistaa jalansijaa palveluliiketoiminnassa.

Uutta liiketoiminta-aluetta Granlundilla luotsaa aiemmin Isännöintiliittoa 15 vuotta johtanut Tero Heikkilä.

Tero Heikkilä

“Yhdistämme 50 vuotta isännöintikokemusta ja 60 vuotta kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntemusta taloyhtiöiden hyväksi”, Heikkilä sanoo.

“Pystymme tarjoamaan taloyhtiöille osaamisen ja resurssit koko elinkaaren hallintaan – arkipäivän sujumisesta taloyhtiön arvon kehittymiseen. Toteutamme sen muutoksen, jota taloyhtiöt ovat odottaneet”, Heikkilä toteaa.

Talohallinnan nykyinen toimitusjohtaja Matti Nieminen siirtyy isännöinti ja tekniikka -liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja pysyy osakkaana. Muut omistajat Kari Lairila ja Petri Lampinen jatkavat osakkaina.

Yrityskauppa astuu voimaan välittömästi ja Talohallinnan 28 työntekijää siirtyvät Granlundille vanhoina työntekijöinä.

Isännöintipalvelun myötä Granlund tuo tiedon hyödyntämisen yhä vahvemmin taloyhtiöiden päätöksentekoon.

”Tuomme kaikkiin asiakastaloyhtiöihimme Granlund Manager -kiinteistönhallintajärjestelmän, joka on jo käytössä merkittävissä kaupallisissa kiinteistökohteissa”, kertoo Heikkilä. 

“Oikean tiedon avulla pystymme tekemään tarvittavat korjaustoimet oikea-aikaisesti ja varmistamme, että taloyhtiön arvo kehittyy suunnitelmallisesti”, Heikkilä sanoo.

”Uskon että meillä on paljon annettavaa Helsingin ja jatkossa myös muiden kaupunkien arvokiinteistöjen elinkaaren kehittämiseen. Olemme tehneet kymmeniä vuosia töitä mm. suojeltujen, historiallisten kohteiden parissa niin suunnittelupuolella kuin rakennuttamisen ja valvonnan roolissakin, ja tätä osaamista haluamme tuoda myös asuinrakentamisen puolelle”, toteaa Pekka Metsi.

Vuonna 1971 perustettu isännöintipalveluja tarjoava Talohallinta työllistää 28 henkilöä ja palvelee noin 180 taloyhtiöasiakasta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Asiakkaina on asunto-osakeyhtiöitä, asuinkiinteistöjä ja kiinteistöosakeyhtiöitä. Yhtiön liikevaihto on noin 2,8 milj. euroa.

Lisätietoa:
Tero Heikkilä, toimitusjohtaja, Granlund Isännöinti Oy, 0400 160 342, tero.heikkila@granlund.fi

Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy, 040 529 6509, pekka.metsi@granlund.fi

www.granlundisannointi.fi 

Granlund on vuonna 1960 perustettu, kokonaan työntekijöidensä omistama kiinteistö- ja rakennusalan konserni. Sen toimialoja ovat talotekninen suunnittelu, kiinteistöalan konsultointi, rakennuttaminen ja valvonta sekä kiinteistöjohtamisen ohjelmistot. Konserni työllistää yli 1000 asiantuntijaa ja liikevaihto vuonna 2019 oli 91,6 M€. Granlundin tärkein tavoite on parantaa hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Yhtiö toimii 23 paikkakunnalla Suomessa. Tämän lisäksi sillä on toimistot Dubaissa, Shanghaissa, Lidköpingissä ja Sheffieldissä. Lue lisää ja seuraa meitä somessa www.granlund.fi