Kuvassa energian kokonaiskulutustietoa vuodesta 2000 alkaen.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus oli noin 687 petajoulea (PJ) tammi-kesäkuussa, mikä oli lähes 7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
Sähkön kulutus oli 42,8 terawattituntia (TWh), eli 1,8 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Sähkön tuonnin yli kaksinkertaistuminen Ruotsista kasvatti nettotuontia 26 prosenttia vähentäen samalla lauhdevoiman tuotantoa 43 prosenttia. Energiantuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat 6 prosenttia viime vuoden tasosta.
Turpeen kulutus kasvoi tammi-kesäkuussa 12 prosenttia (3,7 PJ). Kasvu selittyy viime vuoden ennätyksellisen alhaisella turpeen käytöllä. Yksittäisistä energianlähteistä eniten laski hiilen kulutus, 24 prosenttia (22 PJ). Maakaasun kulutus laski noin 14 prosenttia (8,5 PJ) ja öljyn noin 5 prosenttia (7,2 PJ). Puupolttoaineiden kulutuksessa oli laskua noin 10 prosenttia (19 PJ).
Sähkön kotimainen tuotanto laski 7 prosenttia viime vuodesta. Sähkön nettotuonti Suomeen puolestaan kasvoi 26 prosenttia ja sen osuus kaikesta kulutetusta sähköstä oli 20 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ruotsista tuodun sähkön määrä yli kaksinkertaistui, kun taas tuonti Venäjältä puolittui. Sähkön vienti Viroon pysyi kasvussa ollen yli 3,5-kertaa suurempaa kuin viime vuonna. Lämmin alkuvuosi vaikutti sähkön ja lämmön yhteistuotannolla tuotetun sähkön määrän laskuun 7 prosentilla. Lauhdevoiman tuotanto väheni 43 prosenttia johtuen ennen kaikkea Pohjoismaiden viime vuotta paremmasta vesitilanteesta. Tuulivoiman tuotanto kasvoi 63 prosenttia.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana 2014 Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 6,3 miljardin euron arvosta, joka oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lasku johtui lähinnä keskitisleiden tuonnin vähenemisestä. Eniten energiatuotteita tuotiin Venäjältä. Vastaavasti Suomesta vietiin energiatuotteita 3,2 miljardin euron arvosta, joka oli 3 prosenttia vähemmän vuotta aiempaan verrattuna. Energiatuotteita vietiin Suomesta eniten OECD-maihin.
Kivihiilivarastot olivat kesäkuussa noin 23 TWh eli 12 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Turvevarastoissa arvioitiin olevan energiaturvetta noin 12 TWh eli 6 prosentti vähemmän vuotta aiempaan verrattuna.