– Hyvä valaistussuunnittelu, energiatehokkaat valaisimet ja valaistuksen ohjaus takaavat sekä laadukkaan valaistuksen että energiansäästön. Entistä parempi valaistus voidaan saavuttaa aiempaa pienemmillä käyttökustannuksilla, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta opastaa. Kiinteistöjen pihavalaistuksen uusiminen on ajankohtaista muun muassa siksi, että valaistusteknologia on mennyt pitkin harppauksin eteenpäin viime vuosina. Siirtymä energiatehokkaampaan valaistukseen on paraikaa käynnissä erityisesti ulkovalaistuksessa, kun elohopeahöyrylamppujen ja niitä korvaavien suurpainenatriumlamppujen tuonti myyntiin Euroopan unionin alueelle päättyi viime vuonna.
– Turvallisuus, energiatehokkuus ja viihtyisyys ovat avainsanoja pihavalaistusta uudistettaessa, kertoo talotekniikkainsinööri Hannu Honkanen VVO-konsernin kiinteistöosaston ylläpitoyksiköstä.
Yksi esimerkkikohde on Vantaan Malminiityssä sijaitseva kerrostaloalue. Vuonna 1970 valmistuneet kiinteistöt ovat ensimmäisiä VVO:n vuokrataloja.
Talojen pihavalaistus uusittiin viime vuonna, joten osittain alkuperäiset ulkovalot ehtivät palvella 45 vuoden ajan, kunnes saivat väistyä uusien tieltä.
Talotekniikkainsinööri Hannu Honkanen esittelee valaistuksen uudistusta tyytyväisenä.
– Valon määrä lisääntyi huimasti, mikä vaikuttaa turvallisuuteen. Lisäksi viihtyvyys kasvoi, koska alue on huolitellumman näköinen kuin ennen.
Uutta valaistusta kelpaa verrata esimerkiksi vieressä kulkevan kevyen liikenteen väylän valaistukseen, jonka sammaloituneiden kupujen alta heijastuu vihertävänkeltaista heikkoa valoa.
Ledejä ja monimetallilamppuja
Malminiityn kiinteistöissä vaihdettiin tai uusittiin yhteensä 44 ulkovalaisinta. Uudistus maksoi noin 10 000 euroa, johon valaisimien lisäksi kuuluivat suunnittelu ja asennustyöt.
Alueella oli ennen pallovalaisimet, jotka näyttivät valoa joka suuntaan. Uusissa valaisimissa valon säteet suuntautuvat alaspäin sinne missä valoa tarvitaan.
– Malminiityn kohteemme on eräänlainen valaistuksen kokeilualue. Vanhat valaisimet olivat elohopealampuin varustettuja, joista osa vaihdettiin led- ja monimetallilampuin varustettuihin valaisimiin. Lisäksi yhdessä pihapiirissä säilytettiin jo aiemmin vaihdetut hyväkuntoiset elohopeavalaisimet, joihin uusittiin elohopealamput.
Uutta valaistusta voi hyvin vertailla. Kerrostalojen välissä olevan kulkukäytävän toiselle puolelle on asennettu ledit ja toiselle monimetallilamput. Päiväsaikaan ne näyttävät samanlaisilta.
– Illalla niiden eron huomaa. Monimetallilamput ovat 72-wattiset ja ledit 30-wattiset. Monimetalli on uutena kirkkaampi kuin led, mutta sen valotehokkuus häviää pikkuhiljaa toisin kuin ledillä. Mainittakoon, että vanhat elohopealamput olivat 125-wattiset, mutta niissä valovirran alenemaa oli jo ehtinyt tapahtua vuosien varrella.
Ulkovalaistuksen värilämpötila on 4 000 kelviniä, puhdasta valkoista valoa. Esimerkiksi porrashuoneissa suositaan 3 000–3 500 kelviniä, joka on lämmin valkoinen.
Verratessaan valaisimien hintoja Honkanen sanoo ledien olleen tuplasti kalliimpia kuin monimetallivalaisimet, mutta kehitys etenee ja hinnat halpenevat.
– Pitkällä aikavälillä ledit tulevat kuitenkin edullisemmiksi. Ne kestävät 15–20 vuotta palamisajan ollessa 40 000–50 000 tuntia. Monimetallilamppujen on laskettu palavan 10 000–16 000 tuntia. Kyseisessä kohteessa vuotuinen laskennallinen säästö energiankulutus ja huoltotyö huomioiden on 900 euroa. Lisäksi ledit ovat energiatehokkaammat kuin monimetallilamput.
Myös valaisinpylväät uudistettiin. Entisillä paikoilla olevat pylväät katkaistiin oikeanmittaisiksi, ja ne ovat matalampia kuin ennen.
– Pylväät olivat aikaisemmin 4,50–6 metrisiä, joten valo heijastui häiritsevästi ikkunoista sisälle huoneistoihin. Saneerauksessa pylväät lyhennettiin 3,5-metrisiksi.
Valojen ohjaus toimii hämäräkytkimellä ja kello-ohjauksella kuten aikaisemminkin.
Porrashuoneissa palavat ledit
Malminiityn talojen huoneistoja ja porraskäytäviä on remontoitu viime vuosina. Myös porraskäytä-vien eteishuoneissa valoa antavat nykyisin ledvalaisimet.
Hannu Honkasen mukaan sisävalojen ei tarvitse olla välttämättä vanhojakaan, kun ne pitää uusia. Tämä kävi toteen Helsingin Hermannissa sijaitsevassa uudehkossa uudiskiinteistössä, jossa porrashuoneiden 70 pienoisloistelampuin varustettua valaisinta uusittiin hiljattain ledmallisiksi siten, että valaisimen runko-osa pysyi ennallaan.
– Pienoisloistelamput eivät kestäneet usein toistuvaa syttymistä ja sammumista. Niitä jouduttiin jatkuvasti vaihtamaan, minkä kustannukset olivat lähes 1 500 euroa vuodessa, Honkanen kertoo.
– Koska kyseiseen valaisimeen ei löydetty kustannustehokasta, samankokoista valaisinta, päädyimme led-päivityspakettiin. Sen ansiosta vältyttiin rakennusteknisiltä töiltä, koska valoaukkoja tai kattolevyjä ei tarvinnut uusia. Uusien valaisimien toimittajaksi valittiin Lem-Kem Oy, jonka led-päivityspakettien sytytyskerrat on testattu yli 2,6 miljoonaa kertaa. Käytännössä tämä tarkoittaa yli 30 vuoden käyttöikää.
Ledit ovat hankintahinnaltaan kalliimpia kuin pienoisloistevalaisimet, mutta Honkasen mukaan tässäkin kokonaisuus ratkaisee. Ledeillä on vähintään viiden vuoden takuu ja polttoikä 50 000 tuntia, joten niiden on tarkoitus kestää porraskäytäväkäytössä kymmeniä vuosia.
Ulkovalaistuksen uudistus alussa
Malminiityn alue kuluu VVO:n ensimmäisiin kohteisiin, joissa ulkovalaistus on uudistettu kokonaisuudessaan näin laajasti.
– Nyt ollaan vasta alkumetreillä. Saneerattavaa riittää, sillä kiinteistöissä on tuhansia valaisimia. Jatkossa voidaan hyödyntää Malminiitystä hankittuja kokemuksia, kun nähdään käytännössä miten ledit ja monimetallilamput toimivat. Tähän asti ei ole ollut ongelmia ja valaistus on toiminut niin kuin on pitänytkin.
– Ulkovalaistusta on suunnitelmissa uudistaa sitä mukaa, kun vanhat tulevat tiensä päähän. Massavaihtoon ei ole tarkoitus ryhtyä, sillä kustannukset olisivat kerralla liian isot.
– Monissa paikoissa on vielä elohopealamput, joiden maahantuonti ja valmistus päättyivät viime vuonna. Niiden käyttö on kuitenkin edelleen sallittua, joten ehjää ja kelvollista valaisinta ei tarvitse hetimiten vaihtaa korvaaviin led- tai monimetallivalaisimiin, vaan pelkkä lampun vaihto riittää. Lamppuja löytyy monimetalli- ja ledversiona suoraan kuristinvalaisimiin sopivina, Honkanen kertoo.
Valoissa riittää pähkäiltävää
Talotekniikkainsinööri Hannu Honkanen ymmärtää, että taloyhtiössä päättäjät voivat olla ymmällään heidän pohtiessaan kiinteistön sisä- tai ulkovalaistuksen uusimista. Markkinoilla on runsaasti valinnanvaraa ja monenlaista kauppiasta.
– Yksi saattaa sanoa, että sisävalaistuksessa portaan valaisimen tehoksi riittää 11 wattia, ja toinen puolestaan sanoo, että pitää olla vähintään 18 wattia. Tässäkin täytyisi huomioida valon määrä, lumen-arvo ja porrastason nykymääräyksen lux-vaatimus, hän mainitsee esimerkin.
– Usein kaupataan porrashuoneisiin pelkästään valaisimia, mutta silloin pitää olla erityisen tarkkana. Niiden vaihtaminen vanhojen paikalle ei nimittäin aina onnistu. Ongelmia saattaa ilmetä etenkin johdotuksessa, sillä ledvalaisimissa voi olla alumiinirunko, jolloin valaisimeen tarvitaan maadoitus.
– Sama tilanne on pihavalojen kanssa. Vanhoista kaapeleista ja pylväissä on puutteita suojajohdinjärjestelmissä. Tietyissä huonoissa olosuhteissa voi pylväs tulla jännitteiseksi huonon kytkennän tai nollajohtimen katkeamisen johdosta valaisimessa. Vanhat tulppasulakelähdöt, oikosulkuvirtojen puutteelliset arvot sulakkeen laukeamiseen sekä liian pitkät kaapelimatkat valaisimille ovat huomioitava valaistusta uusittaessa, jotta turvallisuus säilyy. Välttämättä pelkkä lampun tai valaisimen vaihto ei riitä, vaan pitää uusia myös paljon muuta.
– Tarjouksia vertaillessa on syytä kiinnittää huomiota moniin asioihin ja tarkastaa, että niissä on otettu huomioon kaikki muutostyöt. Parasta olisikin käyttää valaistuksen suunnittelussa ja laskennassa apuna asiantuntijoita, Hannu Honkanen toteaa.
Teksti ja kuva Irene Murtomäki
Artikkeli on julkaistu marraskuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtrassa 8/2016