Edullisemmat asunnot piensijoittajien kiikarissa

Muiden kasvukeskusten, kuten Lahden, Turun ja Tampereen asunnot, houkuttelevat sijoittajia lähivuosina enemmän kuin pääkaupunkiseudun asunnot. Asuntojen hintojen voimakas nousu pääkaupunkiseudulla saattaa johtaa siihen, että ainakin piensijoittajien raja tulee vastaan.

– Sadalla tuhannella eurolla ei välttämättä saa kovin paljon pääkaupunkiseudulla, toteaa salkunhoitaja Tuomo Halttunen LähiTapiola Kiinteistövarainhoidosta. Siksi on mahdollista, että sijoittajien, varsinkin pienten asuntosijoittajien mielenkiinto kohdistuu muihin kasvukeskuksiin ja edullisempiin asuntoihin. Tällaisen näkemyksen Tuomo Halttunen esittää LähiTapiolan sijoitustalous.fi -uutiskirjeessä.

Sijoitusasunnot ovat tuottaneet LähiTapiolan julkaiseman asuntomarkkinakatsauksen mukaan hyvin jo vuosia ja viimeiset viisi vuotta paremmin kuin muut kiinteistöt.

KTI Kiinteistöindeksin mukaan asuntojen kokonaistuotto oli viime vuonna 8,6 prosenttia, kun kaikkien tilatyyppien keskiarvo jäi kuuteen prosenttiin. Kokonaistuotolla tarkoitetaan nettovuokratuoton ja arvonmuutostuoton summaa.

Asuntolainojen korot ovat edelleen ennätyksellisen alhaisella tasolla, vaikka lainamarginaalit ovat kasvaneet jo useiden kuukausien ajan. Asuntomarkkinoihin ovat Halttusen mukaan ovat vaikuttaneet myös laina-ajat, jotka ovat kasvaneet merkittävästi parinkymmenen vuoden aikana.

Sijoittajan raja vastaan

Jyrkimmin ovat nousseet uusien asuntojen hinnat. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ne nousivat viime vuonna 10 prosentin verran. Se johtuu osin rakennus- ja tonttikustannusten noususta.

Mikäli sijoittaja sitten haluaa kannattavan sijoituskohteen kasvukeskuksesta, Halttusen neuvot ovat, että kannattaa katsoa, onko kaupunki kasvava vai kutistuva ja onko siellä yliopisto. – Jos kaupungissa on paljon opiskelijoita, vuokramarkkinat ovat yleensä aktiivisia, Halttunen mainitsee.

Halttunen uskoo, että pitkäaikainen vuokratuotto kiinnostaa valtaosaa sijoittajista ja yhä harvempi pelaa pelkästään asunnon ostolla ja myynnillä. Sijoittajien onneksi vuokrat ovat nousseet selvästi viimeisen viiden vuoden aikana.

Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten asuinhuoneistojen vuokrat nousivat viime vuonna keskimäärin 3,8 prosenttia. Koska asuntojen hinnat ovat kuitenkin nousseet, tuottoprosentti on päässyt hieman laskemaan viime vuosina.

– Tällä hetkellä pyöritään pääkaupunkiseudulla 4-5 prosentin tuottotasolla, ja muualla Suomessa voi saada jopa yli viiden prosentin tuottoja. Onhan se hyvä, kun vertaa pankkitalletuksen tuottoon.