Sähkömarkkinoiden kaikki tiedonvaihto halutaan keskittää yhteen palveluun. Keskitetty tiedonvaihtoratkaisu eli niin sanottu datahub helpottaa mittaustiedon käsittelyä sekä yksinkertaistaa ja nopeuttaa asiakkaan sopimustapahtumia sekä lisää palvelun virheettömyyttä. Standardoitu rajapinta sähkönkulutustietoon edistää älyverkkojen ja -mittareiden täysimääräistä hyödyntämistä ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Fingrid Oyj:ta toteuttamaan ratkaisun, jonka perustaminen kestää noin 4-5 vuotta.
Datahub edistää kilpailua vähittäismarkkinoilla ja kannustaa toimijoita uusien palvelujen kehittämiseen.
Se edistää pienimuotoisen uusiutuvan energian tuotantoa ja esimerkiksi sähköautojen latausoperaattoreiden toimintaa. Datahub mahdollistaa sen, että kolmas osapuoli pystyy sähkönkäyttäjän valtuutuksella kehittämään nykyistä helpommin esimerkiksi energiatehokkuuspalveluja.
Sähkön vähittäismarkkinoiden keskeiset toimijat ovat sähköverkonhaltija ja sähkön myyjä. Verkonhaltija vastaa sähköverkon infrastruktuurista ja sähkönkulutuksen mittaamisesta. Sähkön myyjä vastaa asiakkaan käyttämän sähkön hankinnasta.
Jotta myyjä pystyy laskuttamaan asiakasta oikein ja hankkimaan itse vastaavan määrän sähköä, tulee verkonhaltijan toimittaa myyjälle sähkön kulutustiedot. Tiedot tulee saattaa samanaikaisesti myös asiakkaan saataville.
Sähkön kulutus mitataan nykyään tunneittain, jolloin jokaisesta sähkön käyttäjästä kertyy vuodessa 8 760 mittauslukemaa. Sähköverkon piirissä on noin 3,3 miljoonaa toimijaa.
Sähkönmyyjien ja verkonhaltijoiden välillä tulee liikkua myös tiedot siitä, kun asiakas vaihtaa sähkön myyjää tai muuttaa uuteen osoitteeseen. Myyjän vaihtoja on vuosittain noin 300 000.