Bonavalta uusia koteja Helsingin Laajasaloon

Bonava rakennuttaa Helsingin Laajasaloon 31 uutta Bonava-kotia Asunto Oy Helsingin Kaiku 1:een. Omalle tontille asettuvan nelikerroksisen uudiskohteen suunnittelussa on Bonavan mukaan panostettu monipuolisiin, selkeisiin ja valoisiin huoneistopohjiin. Kohteen rakennustyöt ovat käynnistyneet ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihin joulukuussa 2020.

”Monipuolisten pohjaratkaisujen ansiosta kodit soveltuvat sinkuille, pariskunnille ja isoillekin perheille. Talojen keskelle muotoutuu suojaisa kahden talon yhteispiha-alue, jossa on monipuolisia pihatoimintoja lasten leikeille ja muutenkin energiseen arkeen kannustavia toiminnallisia alueita. Osa asunnoista toteutetaan elämäntilanteen mukaan joustavina Duo-koteina, joka mahdollistaa kahden asunnon yhdistämisen yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi”, Bonavan yksikönjohtaja Matti Kuronen sanoo. Kaiku 1 on Bonavan oman arkkitehtisuunnittelun kohde ja omaa tuotantoa.

Kaiku 1 rakennetaan  aivan Laajasalon sydämeen Yliskylään kauppakeskus Saaren naapuriin. Läheltä löytyvät muun muassa terveyskeskus, neuvola, kirkko, päiväkoti ja peruskoulu. Tulevaisuudessa yhteydet Laajasaloon paranevat, kun suunnitteilla olevat Kruunusillat ja uusi pikaraitiotieyhteys valmistuvat.