Bonava toteuttaa eQ:n asuntorahastolle Turkuun 75 uutta asuntoa Kirstinpuistoon ja 56 asuntoa Vähäheikkilään. Rakennustyöt alkavat marraskuussa. Uudet kodit valmistuvat vuoden 2021 lopulla.
”Turun keskustaan on alkanut rakentua kokonaan uusi kaupunginosa. Nyt eQ:lle toteuttamamme uudet asunnot käynnistävät Bonavan toisen kohteen rakentamisen Kirstinpuiston alueella. Vähäheikkilän rauhalliselle, jo valmiille alueelle puolestaan nousee Bonavan kotikorttelin ensimmäinen asuinrakennus. On hienoa, että voimme yhteistyössä eQ:n kanssa toteuttaa kohtuuhintaisen asumisen ratkaisuja nyt kahdessa kohteessa Turussa”, sanoo Bonava Suomen sijoittajamyynnistä ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Liisa Bäckström.
”Olemme iloisia yhteistyön jatkumisesta Bonavan kanssa. Nämä ensimmäiset Turkuun toteutettavat kohteemme sopivat mainiosti rahastollemme. Kesällä perustetulla rahastollamme on nyt kohteita rakenteilla kaikilla tavoitteidemme mukaisilla alueilla pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.”, sanoo eQ Varainhoidon sijoitusjohtaja Markus Pitkänen.
Kirstinpuisto on Turun keskustan Linnakaupunkiin sijoittuva uusi moderni asuinalue, jonka vahvuuksia keskeisen sijainnin lisäksi ovat urbaani vehreys, hyvät kulkuyhteydet sekä monipuoliset lähipalvelut. Alueen suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sekä laadukkaita julkisia tiloja ja viheralueita.
Turun Vähäheikkilän Huvitus 1 on Bonavan kotikorttelin ensimmäinen rakennus. Kallioiseen Asikaisten puistoon rajautuvalla tontilla suojaisa korttelipiha jatkuu saumattomasti viereiseen kalliomäkeen ja suojeltuun ketopuistoon. Bonavan kotikortteli koostuu kahdesta 6-kerroksista asuinkerrostalosta.