Uusi verkkoportaali Uudista.fi auttaa 1960–70-lukujen betonielementtitalojen korjausten suunnittelussa ja päätöksenteossa. Portaali on suunnattu niin asukkaille, asuntoyhtiöiden päättäjille, suunnittelijoille kuin kuntapäättäjillekin.
1960–70-luvulla rakennettujen betonikerrostalot lähestyvät käyttöikänsä loppua. Lisäksi useat tuon ajan rakennukset kärsivät heikosta arvostuksesta.
– 60–70-luvuilla rakennetut alueet ovat kuitenkin enimmäkseen mainettaan parempia, joten niitä kannattaa kehittää. Tämä voi tosin olla haasteellista ja vaatii osaamista, kertoo projektitutkija Tuomo Joensuu Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Hyviä ratkaisuja löydettävissä
Yleisiä korjaustarpeita ovat esimerkiksi säärasitukselle alttiiden rakenneosien vauriot, energiatehokkuuden parantaminen ja talotekniikka. Toisaalta rakennukset ovat monien mielestä ilmeeltään yksitoikkoisia ja toiminnallisilta mahdollisuuksiltaan rajoittuneita.
Myöskään piha-alueiden laatu ei aina vastaa nykyaikaisia odotuksia ja esteettömyydessä on parannettavaa.
– Kaikkiin kehittämistarpeisiin löytyy kuitenkin hyviä ratkaisuja, ja suunnitelmallisen kiinteistönpidon myötä uudistukset tulee toteutettua harkitusti ja hallitusti, Joensuu huomauttaa.
Nyt julkaistu portaali tarjoaa asiantuntijoiden kokoamia hyviä käytäntöjä ja tukea rakennuskannan uudistamiseen liittyvään päätöksentekoon. Helposti omaksuttavassa muodossa oleva materiaali on suunnattu asukkaille, asuntoyhtiöiden päättäjille, opiskelijoille, suunnittelijoille ja kuntapäättäjille.
Kokonaisuus on jaettu neljään aihealueeseen: tila, toiminta, tekniikka ja hallinto.
Sivuston sisältö on muotoiltu tiiviiksi ja yleistajuisiksi verkkoartikkeleiksi. Artikkeleiden taustalla on useista lähteistä koottua tiede- tai ammattikirjallisuutta, ja niiden sisältöä on havainnollistettu suunnitelmin ja kuvituskuvin. Valmiin sivuston laajuus vastaa yli 200 sivuista tietokirjaa.
Laskentatyökalu tulossa
Sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta kehitetään syksyn aikana. Sivustoon liitetään laskentatyökalu, jonka avulla useimpien artikkeleissa esitettyjen toimenpide-ehdotusten kustannusvaikutukset on arvioitavissa. Käyttäjä saa arvion toimenpiteiden kustannuksista koko taloyhtiön ja yhden asunnon tasolla.
Lisäksi teksti- ja kuvamateriaalia voidaan syventää. Sivustoa kehitetään mielellään myös yhteistyössä korjausrakentamisen alalla toimivien yritysten ja yhteisöjen kanssa.
Portaalin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitos. Sisällöntuotantoon on osallistunut asiantuntijoilta useilta eri tieteenaloilta.
Verkkopalvelu on tuotettu osana ARAn Asuinalueiden kehittämisohjelmassa rahoitettua LähiöOppi-hanketta.
Hankkeen sisällöstä ja rakenteesta vastaa projektitutkija Tuomo Joensuu. Vastuullisena johtajana toimi TTY:n korjausrakentamisen opettaja Harri Hagan.
www.uudista.fi