Koska sähköisellä asioinnilla ei saavuteta kaikkia kansalaisia, erilaisilla tukitoimilla on tarkoitus varmistaa kaikkien ihmisten asiointimahdollisuus. Yksi keino sähköisen asioinnin tukemiseen ovat yhteispalvelupisteet, joiden kehittämisestä hallitus antaa esityksensä lokakuun aikana. Tämä hanke liittyy siihen, että kansalaisten viranomaisasioinnissa on tarkoitus siirtyä … [Lue lisää...] tietoaSähköinen postilaatikko asiointiväyläksi
Verohallinto
Harmaan talouden torjuntastrategia hyväksyttiin
Harmaan talouden ja talousrikollisuuden valvonnan kannalta ongelmallisiksi on erityisesti koettu ulkomaisten yritysten pimentoon jäävät alihankintaketjut. Haasteita valvontaan tuovat myös tavaroiden ja palvelujen sähköisen kaupan kansainvälisyys, virtuaalivaluuttojen käyttö, veroparatiisien ja erilaisten välikäsien käyttäminen. Vaivattomuus siirtää rahavaroja viranomaisten … [Lue lisää...] tietoaHarmaan talouden torjuntastrategia hyväksyttiin
Rakentamispalveluiden ilmoittamisessa epätietoisuutta
Heinäkuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun rakentamispalveluiden tiedonantovelvollisuus astui voimaan. Asunto-osakeyhtiöille se tarkoitti mm. sitä, että niiden on toimitettava verohallinnolle urakkatiedot, kun urakan arvo on yli 15 000 euroa. Tarkkaan ottaen asunto-osakeyhtiöiden velvollisuus on kirjattu näin: Asunto-osakeyhtiö on velvollinen antamaan tietoja rakennusurakoista, … [Lue lisää...] tietoaRakentamispalveluiden ilmoittamisessa epätietoisuutta
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus yksinkertaistuu
Rakentamispalveluiden käyttämistä koskevia urakkailmoituksia täytyy tehdä verohallinnolle ensi vuoden alusta alkaen nykyistä harvemmin, koska menettelyä helpotetaan. Lisäksi annettavien tietojen määrää vähennetään. Tiedot voi kuitenkin halutessaan ilmoittaa, kuten tähänkin asti. Kunkin kuukauden tiedot täytyy ilmoittaa viimeistään kohdekuukautta toisena seuraavan kuukauden … [Lue lisää...] tietoaRakentamisen tiedonantovelvollisuus yksinkertaistuu
Tilaajavastuu koskee taloyhtiötäkin
– Tilaajavastuuasioiden hoito vaihtelee suuresti asunto-osakeyhtiöiden osalta ja asiassa on ollut epätietoisuutta. Viime vuonna hallinto-oikeus kuitenkin antoi päätöksen asiassa, jossa otettiin kantaa asunto-osakeyhtiön toimimiseen tilaajavastuulain mukaisena tilaajana, tarkastaja Joonas Heinilä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun alueesta mainitsee. … [Lue lisää...] tietoaTilaajavastuu koskee taloyhtiötäkin
Miten ”hanskata” rakentamispalveluiden ilmoitusvelvollisuus?
- Tässä tilaisuudessa ei ole tarkoitus kerätä verottajan mustaan kirjaan syyllisiä, jotka eivät ole vielä kertaakaan tehneet ilmoitusta rakentamispalveluiden käyttämisestä tai miettiä laiminlyöntimaksun langettamista. Sen sijaan on tarkoitus käydä läpi ne perusteet, millä tietoja asunto-osakeyhtiöiden remonteista pitää antaa ja miltä tämänhetkinen tilanne rakentamispalveluiden … [Lue lisää...] tietoaMiten ”hanskata” rakentamispalveluiden ilmoitusvelvollisuus?