Asuminen

Tapiolan Satakielenrinteestä tulee 2020-luvun puutarhakortteli

Satakielenrinteen uusi asuinkortteli tulee entisen Tuultenaltaan ja purettavan Satakielitalo-toimistorakennuksen paikalle. Uusia koteja rakennetaan suunnitelman toteutuessa yhteensä noin 650 asukkaalle. Satakielenrinne sijaitsee Tapiolan keskuksessa erinomaisten joukko- ja kevyen liikenteen sekä autoliikenteen yhteyksien varrella. Asukkaiden liikkuminen jalan, … Lue lisää…

Uutiset

Espoon johto on tyytyväinen metron tuomaan kasvuun

Metro on muuttanut Espoota näkyvästi. Metroasemien ympärille on noussut uusia asuintaloja, liiketiloja sekä kauppakeskuksia palveluineen. Keilaniemeen, Tapiolaan ja Matinkylään on suunnitteilla uusia hotelleja. Yritys- ja innovaatiotoiminta on Espoon johdon mukaan hyötynyt metrosta merkittävästi. ”Metro mahdollistaa. … Lue lisää…

Uutiset

Kauppakeskus AINOA on valmis vuoden kuluttua

Kauppakeskus AINOAn roolin uudessa Tapiolassa odotetaan olevan oleellinen osa palvelevaa ja elämyksellistä ympäristöä asukkaille ja kuluttajille. – Olemme toimineet työmaana ja työmaan keskellä koko olemassa olomme ajan. Tästäkin huolimatta myynti- ja kävijämääräkehitys on kasvanut voimakkaasti. Lokakuussa … Lue lisää…

Ei kuvaa
Uutiset

”Miljoona-asunnot” käyvät kaupaksi

”Miljoona-asunnot” ovat käyneet hyvin kaupaksi tänä vuonna. Huoneistokeskuksen aluejohtaja Eija Mieholan mukaan arvoasuntoja on heidän toimestaan tähän mennessä myyty lähes puolet enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Arvoasuntona voidaan hänen mukaansa määritellä pitää sellaista asuntoa, … Lue lisää…

Ei kuvaa
Uutiset

Lumen vastaanottopaikat etsinnässä Espoossa

Vaikka viimeaikaisissa eteläisen Suomen suoranaisissa helteissä ei viitsisi ajatella lunta, Espoon kaupunki haluaa kuitenkin kysyä espoolaisten kantaa lumen vastaanottopaikkojen sijoittamiseen. Kaupunki toteuttaa kyselyn, minkä tavoitteena on löytää sijoituspaikkoja erityisesti eteläisen Espoon kaupunkikeskusten läheisyydestä. Kuljetusmatkojen vähentämisen … Lue lisää…