Ei kuvaa
Uutiset

Urbaani energialaitos voikin olla tärkeä osa kaupunkikuvaa

Kaupungissa sijaitseva voimalaitos voikin olla merkittävä kaupunkikuvaa moniarvoistava, moni-ilmeisyyttä ja monikulttuurisuutta lisäävä ”elementti”. Helen Oy:n eli entisen Helsingin Energian toimitusjohtajan tehtävästä eläkkeellä oleva Ilkka Pirvola on tutkinut asiaa Turun yliopistossa tarkastettavana olevassa väitöstutkimuksessa. Hänen mielestään … Lue lisää…

Ei kuvaa
Uutiset

Tuhansia vuokra-asuntoja purettu ympäri Suomen

Jakomäen vuokrakerrostalojen purkaminen ei ole mikään tavaton ilmiö koko Suomen mittakaavassa. Asuntomarkkina-asiantuntija Hannu Ahola Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta kertoo, että purkamisia on tehty 2000-luvun alusta alkaen. Vuosina 2000–2014 ARA on myöntänyt purkuluvan yhteensä noin … Lue lisää…

Artikkelit

60-luvun vuokrakerrostalot tulleet elinkaarensa päähän

Jakomäen kallioilla sijaitseva kerrostaloalue kokee melkoisen mullistuksen lähiaikoina. Maisemasta häviää neljä vuosina 1967–69 valmistunutta betonitaloa ja niiden tilalle nousee viisi uutta taloa. Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toteuttaman hankkeen kokonaiskustannusarvio on 56 miljoonaa euroa.