Arjen kokemukset ja konkretia kiinnostivat

Millaista oli helsinkiläisten arkielämä maailmansodassa ja sisällissodassa? Missä on asunnon turvallisin paikka, jos kotikadulla käydään kaupunkisotaa? Mistä jokapäiväinen leipä hankitaan, jos kauppojen hyllyt ovat viikosta toiseen tyhjiä? Kannattaako omat varastot tasata naapurien kanssa vai pitäisikö sittenkin panostaa vain oman perheen selviytymiseen?

Tällaisten kysymysten saattamana Samu Nyström kutsui tiedotusvälineitä viime vuoden puolella väitöstutkimuksensa tarkastustilaisuuteen. Tutkimuksen kohteena oli Helsingin ja helsinkiläisten elämä eurooppalaisessa urbaanissa kontekstissa ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan kriisiaikoina vuosina 1914-1918.

Mielenkiintoinen aihe. Näkyykö tänä päivänä taloissa joitakin merkkejä tuosta aikakaudesta? Tai miten nykypäivän ihminen pärjäisi, jos tulisi sodan kaltainen kriisitilanne? Miten minä osaisin toimia, jos kaupat menisivät kiinni, eikä saisi ruokaa tai sitä säännösteltäisiin?

Tähän pohdintaan tartuin ja toimin niin kuin Samu Nyström toivoo väitöskirjansa ”populaarisempaa” versiota lukevan tekevän:

”Haluaisin pyytää lukijoita lukiessaan pysähtymään miettimään, miten itse olisi kuvatuissa ongelmatilanteissa toiminut. Kansallisen historian suuren kertomuksen taustalta löytyy jokapäiväisen elämän odotuksien, vaikeuksien ja pelkojen kenttä, jolla jokainen aikalainen joutui pelaamaan – halusi tai ei.”

Kirja on nimeltään Helsinki 1914-1918 – Toivon, pelon ja sekasorron vuodet.

Mitä yhtäläisyyksiä voi löytää?

– Meillä on tutkittu paljon itsenäistymistä, sitä, keitä oli punakaartissa tai suojeluskunnissa, mitä jääkärit tekivät jne. On tutkittu suuria kansallisia poliittisia linjoja. On Väinö Linnan ja muiden kirjailijoiden esittämä maailma, jossa kerrotaan maaseutuyhteisöistä ja niiden selviämisestä sota-aikana ja sisällissodassa. Mutta miten kaupunkiympäristö on toiminut sodan aikana, sitä on tutkittu hyvin vähän, Samu Nyström kertaa väitöstutkimuksensa perusajatusta.

– Kun rupesin tutkimukseni aihetta kypsyttelemään, niin silloin 90-luvulla  käytiin mm. Jugoslaviassa sisällissotaa, oli uutisia Sarajevon pommituksista ja kuvia siitä, miten ihmiset siellä koittivat elää ja miten entiset naapurit olivat nyt sotimassa toisiaan vastaan. Tällainen urbaani kriisikokemus ei ole mielestäni mitenkään poissuljettu asia tämän päivän ihmisillekään, hän sanoo.

Samoja tunnusmerkkejä edelleen

Ensimmäisen maailmansodan aikana ihmiset elivät aikalailla samanlaista kaupunkielämää kuin tänäkin päivänä kaupungeissa eletään.

– Perusrakenteet ovat samanlaisia. Asutaan kerrostaloissa, ei maaseutumaisesti, ollaan irti alkutuotannosta ja kaikki tarvikkeet ostetaan kaupoista ja sähkö- ja lämmitysenergia energiayhtiöiltä. Olemme kaupunki-infran varassa.

– Minusta kuitenkin mielenkiintoisin näkökulma tutkimukseni ja nykypäivän välillä on se, kuinka riippuvaisia olisimme esimerkiksi juuri tuosta kaupunki-infrasta kuin aikalaiset olivat, Nyström jatkaa.

– Mitä tekisit, jos nyt ilmoitettaisiin, että ruokakaupat menevät kiinni ja ne avaavat ovensa seuraavan kerran ehkä 2 tai 4 viikon päästä? Tai mitä tekisimme, jos sanottaisiin, että todennäköisesti kaikki raha, mitä sinulla on taskussasi tai pankkitililläsi, menettää arvonsa parin-kolmen päivän päästä?

– Näillä esimerkeillä tullaan siihen, mistä kirjanikin kertoo, että jokainen helsinkiläinen joutui miettimään tällaisia asioita. Kuului huhuja, asioita tapahtui ja niihin piti reagoida. Ei kukaan voinut silloin ajatella, että ”tää on kriisijuttu, en ole siitä kiinnostunut” tai ”sisällissota ei minua kiinnosta, odottelen, että se menee ohi”. Ihmisten oli pakko toimia.

– Me tiedämme nyt jälkikäteen, miten pitkään maailmansotaa kesti tai miten pitkään elintarvikkeista oli pulaa, sisällissota kesti niin ja niin pitkään ja sen voitti nämä ja nämä. Mutta aikalaisethan eivät ole tienneet tulevasta. Heidän piti spekuloida, mitä tehdä, miten reagoida, miten valita asioita jne, Nyström johdattaa.

Lisäksi Samu Nyström näkee keinottelun ja toisten hädästä hyötymisen tavoittelun ajaneen ihmiset niin äärimmilleen vastapuolille, ettei ole ihme, että sisällissota syntyi.

– Keinottelu kosketti asumisen ja elämisen perusasioita ja se hajotti kaupunkiyhteisön. Tilanteet ovat olleet silloin todella tiukkoja. Väitöskirjassani, jonka otsikkona on Poikkeusajan kaupunkielämänkerta, olen tarkastellut vielä enemmän sitä, mikä sai aikaan yhteiskunnan hajoamisen ”diilausmaailmaan” eli siihen, että ei puhalleta yhteen hiileen, hän jatkaa.

Kokemisen ja konkretian tasolle

Väitöskirjan tietolähteinä on Samu Nyströmin mukaan käytetty paljon tuon aikakauden lehtijuttuja, viranomaisaineistoja, kaupunkilaisten päiväkirjoja, kirjeenvaihtoa ja muistelmia.

Vaikka kirjassa vilisee paljon henkilöiden nimiä, käytännössä vain yksi henkilöhaastattelu on tehty – haastateltaessa kyseinen henkilö oli lähes 100-vuotias ja sisällissodan aikana koulupoika.

– Kaikesta tästä aineistosta olen saanut tavoitettua sen aikakauden arkielämää, Samu Nyström vielä toteaa.

– Ajatus oli tuottaa kokonaiskuva ja nimenomaan katutasolta siitä, miltä tilanteet ovat aikalaisten silmin näyttäytyneet.

Enpä ole tullut ajatelleeksi…

Samu Nyströmin saama palaute kirjastaan on pääsääntöisesti ollut sen suuntaista, että lukija on havahtunut miettimään asioita nykypäivään verraten, ymmärtämään paremmin, miksi isoisä tai isoäiti on niin toiminut kuin on toiminut.

– Yritän murtaa kansallisen kertomuksen perinnettä, jossa aikakautta on kuvattu lähinnä itsenäistymisen ja sisällissodan kautta. Lisäksi Samu Nyström korostaa suuresti sitä, ettei sodassa kriisiytyminen tai varautumattomuus ollut vain helsinkiläisten tai suomalaisten kaupunkilaisten ilmiö ja juttu.

– Maailmansodan kaupunkielämän ongelmat olivat samanlaisia Pietarissa, Berliinissä, Varsovassa tai Pariisissa – ja myös puolueettomien maiden kaupungeissa kuten Tukholmassa. Vastaavat kehityskulut on havaittavissa myös esimerkiksi vallankumouksien Pariisissa tai toisen maailmansodan kaupungeissa.

– Kriisi aiheuttaa joka tapauksessa kaupunkielämään tietyn logiikan ongelmia. Jos joku lukijoistanne haluaa kaivaa täkyjä ja rivien välistä lukea asioita tähän päivään liittyen, niin se on juuri se, että tietyt asiat urbaanissa kriisissä näyttäisivät olevan hyvin pysyviä.

– Ihan samanlaisia ongelmia, katsottiinpa kriisiä sitten vallankumouksen Pariisissa tai viime vuonna tapahtuneiden New Orleansin tulvien jälkeen tai 90-luvun Sarajevon sotimista. Samat teemat toistuvat. – Tätä taustaa vasten Samu Nyström pitää hyvänä, että taloyhtiöille velvoitteena tulleiden pelastussuunnitelmien näkökulmana pidetään, miten varautua arjen poikkeuksiin.

– Minusta tämä on hyvä ja fiksu suuntaus ja vielä niin, että varautuminen kyettävä toteuttamaan niillä työvälineillä, mitä taloyhtiöissä on. Työvälineiden pitää myös olla sellaisia, että niitä voidaan käyttää arjessa, ei pelkästään jotakin ydinsotavarustusta, jota ei ole katsottu sitten 60-luvun ja hätätilanteessa kaivetaan esiin ihmetellen, mikäs systeemi tämä oikein on….

Samu Nyström: Helsinki 1914-1918 Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Miverna Kustannus Oy Helsinki 1913.

Samu Nyströmin haastattelu on julkaistu tammikuussa ilmestyneessä Kiinteistöpostissa 1/2014