Roskakatos palaa, jäteastia liekeissä, tuhopolttoja… Viimeaikaiset uutiset tahallisesti sytyteyistä tulipaloista pakottavat muistuttamaan, miten taloyhtiössäkin pitäisi pyrkiä edistämään paloturvallisuutta.
– Esimerkiksi roska-astian tai säilytyslavan koosta riippuen se on sijoitettava 4, 6 tai 8 metrin etäisyydelle lähimmästä seinästä, johtava asiantuntija Petri Mero Finanssialan Keskusliitosta kertoo.
Joka päivä Suomessa sytytetään 6–7 tahallista paloa, joista yksi kohdistuu rakennukseen.
Valtaosa sytyttelijöistä ei Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ole niin sanottuja pyromaaneja, vaan syy sytyttelyyn voi olla kohtalaisen harmitonkin, Mero muistuttaa.
Palon arvaamattomuus ja nopea leviäminen lähellä syttyvään materiaaliin on usein yllätys.Esimerkiksi monilla lastauslaitureilla ja -katoksissa säilytetään valvomatta isoja määriä syttyvää materiaalia.
Säilytys on sallittua vain, jos asiattomien pääsy näihin kohteisiin on estetty. Erityisten jätekatostenkin on oltava lukittavia.
– Ullakot, kellarit ja muut yhteiset tilat on lukittava siten, että asiattomien pääsy niihin on estetty. Porrashuoneissa ja yleisten tilojen käytävillä ei saa säilyttää tai varastoida mitään tavaraa, Mero toteaa.
Tässä tärkeimmät toimet
Pihoilla olevat rakennelmat sekä jätteenkeräyspisteet pitää sijoittaa suojaetäisyydelle rakennuksista tai estää palon leviäminen rakenteellisin keinoin.
Sisä- ja ulkotiloissa pitää huolehtia irtaimiston asianmukaisesta säilytyksestä sekä hyvästä järjestyksestä ja siisteydestä. Kulkureiteillä ei saa säilyttää tavaraa.
Herkästi syttyvien, palavien ja räjähdysherkkien aineiden säilytystä kotona tulee välttää tai säilytysmäärien ja -paikkojen tulee olla turvalliset.
Sisustuksissa käytetään paljon puuta ja tekstiilejä. Palonsuojattu puu ja palonsuojaviimeistellyt tekstiilit ovat turvallinen ratkaisu.
Asukkaiden luonnollinen valvonta vähentää tilaisuuksia tuhopolttoihin.
Näihin liittyvistä toimenpiteistä löydät yksityiskohtaisempaa tietoa Turvallinen kaupunki –sivustolta.
TURVALLINEN KAUPUNKI -sivusto
Lue kriminaalipsykologina tuhopolttoja tutkineen Helinä Häkkänen-Nyholmin haastattelu, joka julkaistiin Kiinteistöpostissa keväällä 2011