Ohjeet, miten taloyhtiö voi hakea tupakointikiellon parvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä huoneistoihin, on nyt julkistettu. Kiinteistöalan järjestöjen, Kuntaliiton, Helsingin kaupungin ja Valviran yhteistyössä laadituilla ohjeilla pyritään myös siihen, että ohjeiden avulla tupakointikiellon viranomaiskäsittely olisi yhdenmukaista koko Suomessa.
Ohje on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on tarkoitettu taloyhtiöille ja se koskee tupakointikieltoihin liittyviä toimia taloyhtiöissä. Toisessa, viranomaisille tarkoitetussa osassa käydään läpi tupakointikieltohakemuksen käsittely kunnassa sekä siihen liittyvät valvontatoimet.
Tupakkalain mukaan huoneiston haltijaa on kuultava ennen kiellon hakemista. Ohjeen liitteenä on taloyhtiöiden käyttöön tarkoitettu lomake huoneiston haltijan tupakkalain mukaisesta kuulemisesta sekä lomakkeen täyttöesimerkki.
Lisäksi liitteenä on kieltohakemuslomake. Mallilomakkeiden käyttäminen sujuvoittaa hakemuksen viranomaiskäsittelyä ja vähentää taloyhtiölle käsittelystä aiheutuvia kustannuksia.
– Lisäksi kiellon harkitsemisesta kannattaa muistaa kertoa taloyhtiön kaikille asukkaille jo ennen varsinaisia kuulemisia, sanoo lakiasiantuntija Tommi Leppänen Isännöintiliitosta.
Tupakointikiellon määrääminen asuinhuoneiston sisätilaan on poikkeuksellista, ja se edellyttää lisätoimia niin taloyhtiöltä kuin kiellon määräävältä viranomaiseltakin. Nyt julkaistavissa ohjeissa ei käsitellä tupakointikiellon hakemista yksittäisen asuinhuoneiston sisätilaan, vaan ohjeita laajennetaan tältä osin kevään 2017 aikana.
Viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta silloin, jos tupakoinnin aiheuttamaa haittaa ei taloyhtiössä muutoin saada ratkaistua. Taloyhtiöissä kannattaakin keskustella muista keinoista tupakoinnista aiheutuvien haittojen poistamiseksi. Esimerkiksi tupakointipaikan osoittaminen taloyhtiön ulkoalueelta voi auttaa monessa tilanteessa.
Ohjeet ja lomakkeet löytyvät täältä: