Kuva: William Iven, Pixabay

180 000 kotitaloutta ja 30 000 yritystä hakenut pankeilta helpotusta lainanhoitoon

Kuva: William Iven, Pixabay

Hakemusten tulva on selvästi laskenut, mutta henkilöasiakkaiden hakemuksia tulee edelleen normaalia enemmän. Henkilöasiakkailta lyhennysvapaahakemuksia on tullut noin 180 000 ja yrityksiltä vajaa 30 000 kappaletta 16.3. – 13.5.2020 välisenä aikana. Merkittävä osa hakemuksista on jo käsitelty. Lähes kaikki niistä on hyväksytty.

”Lyhennysvapailla on tarjottu konkreettista apua ja joustoa sekä kotitalouksille että yrityksille vaikeassa tilanteessa. Lainanlyhennysten lykkäysten lisäksi on tehty lyhennysohjelman kevennyksiä, lainojen yhdistelyjä sekä muita vastaavia järjestelyjä, joiden vaikutuksesta asiakkaan kuukausittaiset lainanhoitokulut ovat alentuneet. Yritykset ovat lisäksi hakeneet erityisesti käyttöpääomalainoja.”, kertoo Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

”Finanssialan toimijat ovat keskeinen osa ratkaisua nykyisessä talouskriisissä. Suomen talouden rattaat eivät pyöri ilman vakavaraisia pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja työeläkeyhtiöitä”, Mattila toteaa.

Finanssivalvonta totesi maaliskuussa julkistetussa raportissaan, että suomalaispankkien kyky kestää toimintaympäristön äkillisistä ja voimakkaista häiriöistä aiheutuvia tappioita on eurooppalaista keskitasoa vahvempi.

Mattila muistuttaa, että kriisiajasta huolimatta pankkien on kaikessa toiminnassaan arvioitava ja mitattava riskit oikein.

”Joustojen antamisen edellytys on, että asiakkaalla ei ole ollut ongelmia velanhoidon kanssa ennen kriisin puhkeamista ja pankki arvioi lainanhoitokyvyn riittäväksi myös kriisin jälkeen.”

Yhteyshenkilöt
Veli-Matti Mattila
Pääekonomisti
+358 20 793 4259
veli-matti.mattila@finanssiala.fi
Tuomo Yli-Huttula
Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 – 13
00180 HELSINKI
020 793 4200
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.