Vuokra-asuntoja tarjoava SATO rakennuttaa Espoon Karakallioon sata uutta vapaarahoitteista vuokra-asuntoa. Täydennysrakentaminen alkaa pian, valmista on syyskuussa 2023.

SATO allekirjoitti urakkasopimuksen Jatke Uusimaa Oy:n kanssa uuden kohteen rakentamisesta Espoon Karakallioon. Kohteeseen rakennetaan omalle tontille yhteensä 100 uutta vuokra-asuntoa. Samassa korttelissa sijaitsee kaksi vuonna 1965 rakennettua kerrostaloa, joissa on 121 SATO-asuntoa.
– Hanke toteutetaan täydennysrakentamisena SATO:n olemassa olevan kiinteistön nykyiselle pysäköintialueelle. Kaavamuutos laadittiin hyvässä yhteistyössä Espoon kaupungin asemakaavoituksen kanssa, kertoo SATO:n investoinneista vastaava liiketoimintajohtaja Arto Aalto.
Hankkeen yhteydessä rakennetaan lisäksi kaksi uutta pysäköintilaitosta, joihin sijoittuvat sekä nyt rakennettavan asuinrakennuksen että tontilla jo sijaitsevien talojen pysäköintipaikat. Pysäköintilaitokset valmistuvat huhtikuussa 2022.
Kaavamuutoksessa kaavoitettiin tontti myös toiselle uudelle asuinrakennukselle, jonka toteuttaa KOy M2-Kodit pitkän korkotuen vuokra-asuntoina. M2-Kotien talon arvioitu valmistumisaika on loppuvuodesta 2022. M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama yhtiö.
SATO-talon lämmönlähteeksi valittiin maalämpö. Lisäksi kohteeseen toteutetaan aurinkovoimala. Kaikilla autopaikolla on sähköautojen latausmahdollisuus, ja asukkaiden käyttöön tulee myös yhteiskäyttöauto. Rakennuksen hiilijalanjälkeä madaltavat myös uusiin asuntoihin sisäpihan puolelle tulevat kotimaiset puuparvekkeet.