Verisure: Lomakuvat somessa on turvallisuusriski

Kuva: Pixabay

Sosiaalisen median käyttäjiä varoitellaan usein julkaisemasta lomaltaan kuvia, joista paljastuu, että asukkaat ovat poissa kotoa. Verisuren tutkimuksen mukaan kuitenkin joka neljäs suomalainen julkaisee lomakuviaan esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa, vaikka koti on tyhjillään.

Turvayhtiö Verisure kysyi lomakäyttäytymisestä yli 1500 suomalaiselta ja kysely paljastaa, että neuvosta huolimatta joka neljäs, eli 26 prosenttia aikuisista julkaisee lomakuvia matkansa aikana, vaikka koti on tyhjillään.

Nuoret 18–29-vuotiaat ovat erityisen innokkaita kertomaan lomastaan reaaliaikaisesti, sillä heistä jopa puolet kertoo lomastaan somessa. Poliisin mukaan asuntomurtojen määrä on kasvanut selvästi viime vuoteen verrattuna.

– Ammattimaiset murtovarkaat saattavat käyttää sosiaalisen median kanavia hyödykseen selvittääkseen sopivia kohteita. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota siihen, kuinka laajalle kansalle lomastaan huutelee, sanoo Verisuren turvallisuusasiantuntija Tommi Heinimo.

Vaikka suomalaiset julkaisevat lomakuviaan verrattain huolettomasti, ovat he silti melko tarkkoja erityisesti paloturvallisuuteen ja vesivuotoihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Selvästi yli puolet, noin 60 prosenttia, suomalaisista kertoo sulkevansa astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen vesikytkimet vuodon estämiseksi sekä irrottaa sähkölaitteiden töpselit seinästä, kun koti jää tyhjilleen useammaksi päiväksi.

– Yllättävän monia kodin turvallisuusasiat myös stressaavat loman aikana, sillä yli puolet suomalaisista jää miettimään, jäikö jokin turvallisuusasia tekemättä, kun he ovat poistuneet kotoaan, Heinimo kertoo.

Yleisin stressin aihe on kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite: lähes joka kolmas suomalainen jää pohtimaan, jäikö kahvinkeitin tai jokin muu sähkölaite päälle. Toiseksi eniten mietityttää, jäikö ulko-ovi lukitsematta ja kolmanneksi, unohtuiko liesi päälle.

Kyselyn mukaan vesivuoto on tyypillisin vahinko, joka on suomalaisille sattunut heidän ollessaan poissa kotoa.

– Ollessani poissa kotitaloni putkistoon oli tullut jonkinlainen tukos, mikä aiheutti sen, että vettä tulvi asuntoni tiskialtaaseen ja sen kautta keittiön kaappeihin ja lattialle. Siitä seurasi kosteusvaurio keittiöön, kertoo eräs kyselyyn vastannut.

– Astianpesukoneen tiiviste oli hapertunut niin huonoon kuntoon, että se oli vuotanut altaan alle jo hyvän aikaa ja aiheutti vesivahingon, kertoo toinen.

Osa kertoo kohdanneensa myös asuntomurron jäljet saapuessaan loman jälkeen kotiin.

– Mökkiviikonlopun aikana takaovesta oli rikottu lasi ja saatu näin ovi auki. Perintökorut oli viety. Miehen työkone varastettiin. Kaikki vaatekaapit oli myllätty. Vuodetekstiilit ja vaatteet olivat lattialla, kertoo murron kohdannut kokemuksestaan.