Uusi tai vanha taloyhtiö – vesivahinko tuttu riesa monissa

Olipa taloyhtiö uusi tai vanha, vesivahingot näyttävät olevat hyvin yleisiä – yli seitsemässä kymmenestä yhtiöstä on todettu vesivahinkoja ja kosteusvaurioista. Kiinteistöliitto Uusimaa selvitti tilannetta jäsenyhtiöilleen tekemässä kyselyssä, johon vastasi 1 315 Uudenmaan alueella sijaitsevaa taloyhtiötä.
Lähes 72 prosenttia kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä kertoi, että taloyhtiössä on ollut vesi- ja kosteusvahinkoja, kuten katto- tai viemäriputkien vuotoja.
Kosteusongelmia, kuten esimerkiksi toimimattomia salaojia tai veden kondensoitumista rakenteisiin, on todettu lähes joka toisessa taloyhtiössä.
Erityisen tyypillisiä kosteusongelmat tuntuvat kyselyn perusteella olevan vuosien 1980 ja 1999 välillä rakennetuissa taloyhtiöissä. Niistä yli puolessa on todettu jonkinasteisia kosteusongelmia.
Sisäilman tunkkaisuutta tai pahimmillaan home- ja mikrobivaurioita on kyselyn mukaan todettu harvemmassa kuin joka kolmannessa taloyhtiössä.
Useimmiten sisäilmaongelmista kertonut taloyhtiö on rakennettu vuosien 1910 ja 1949 välillä tai aiemmin.
Kyselyn perusteella uusikaan taloyhtiö ei ole suojassa vesivahingoilta. 2000-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä on vastausten perusteella todettu yhtä paljon vesivahinkoja kuin aiemmin rakennetuissa yhtiöissä.
– Todettujen vesi- ja kosteusongelmien yleisyys oli yllätys, vaikka sitä osattiin arkisen neuvontatyön valossa pelätä. Uudemmissakin taloissa esiintyy ongelmia hämmästyttävän paljon, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.
Heikkilän mielestä tämä kertoo kahdesta asiasta. Iso osa ongelmista liittyy tarkastus- ja huoltotoimien laiminlyöntiin tai asukkaiden huolimattomuuteen, mutta toisaalta rakentamisen laatukaan ei ole kehittynyt ajan kuluessa riittävästi.
Melko uusissakin taloissa tulee liian paljon vastaan rakentamisen aikaista välinpitämättömyyttä ja kiireestä johtuvaa huolimattomuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat uutiset


Muissa palveluissa

Facebook
@ Facebook
Twitter
@ Twitter

Uutiskirje

Pysy mukana alan uusimmissa tuulissa ja tilaa Kiinteistöpostin uutiskirje!

Lehden tilaus

Tilaa Kiinteistöposti ja saat ajankohtaista kiinteistöalan tietoa postilaatikkoosi 10 kertaa vuodessa.

Osoitteenmuutos

Onko taloyhtiösi puheenjohtaja tai isännöitsijä vaihtunut tai oletko muuttanut eri osoitteeseen?

Lue digilehteä

Kaikki lehtemme ovat luettavissa digitaalisessa muodossa. Jos haluat paperiversion, voit tilata Kiinteistöpostin ja saat kaikki numerot kotiinkannettuna.