Miljoona euroa digikokeiluille

Miljoona euroa tarjolla uusille digikokeiluhankkeille – siinä tilanteessa ollaan KIRA-digi-hankkeessa. Neljäs hakukierros päättyy elokuun lopussa. Erilaisille kiinteistö- ja rakennusalaan liittyville kokeiluille on varauduttu myöntämään tukea lähes miljoona euroa.
Tähän mennessä tukea on myönnetty 48 kokeilulle ja yhteensä lähes 1,7 miljoonaa euroa.
Valittavat kokeilut pääsevät osaksi KIRA-digi-kokeiluhankkeiden yhteisöä, jolle järjestetään muun muassa kick-off-tilaisuus, tulosseminaari, muuta viestinnällistä tukea sekä mahdollisuus hankekohtaiseen mentorointiin.

Onko liiketoiminnaksi?
Kokeiluilla edistetään toimintatapojen uudistamista, mahdollistetaan uusien ratkaisujen ja toimintatapojen testaaminen ja tuetaan uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymistä. Koska tavoitteena ovat uudet ratkaisut ja käytännöt, tukea myönnetään vain etukäteen ja uudelle hankkeelle.
Kokeilulla tarkoitetaan tässä digitaalisuutta hyödyntävän idean tai ratkaisun rajattua käytännön kokeilua, jossa opitaan, kannattaako sitä ryhtyä kehittämään tai ottaa käyttöön laajemmin.
Kokeilujen aihealueina ovat rakennettu ympäristö ja rakentaminen, muun muassa suunnittelu, kaavoitus, lupaprosessit, rakentaminen, rakennusperintö, talotekniset järjestelmät, kiinteistönpito, kiinteistöliiketoiminta ja isännöinti, liitokset infraan ja energiatehokkuuteen sekä palvelutuottajat.
Hankkeiden toteuttajien ei ole välttämätöntä tulla näiltä toimialoilta, mutta tulosten tulee kohdistua rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatioon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat uutiset

Muissa palveluissa

Facebook
@ Facebook
Twitter
@ Twitter

Uutiskirje

Pysy mukana alan uusimmissa tuulissa ja tilaa Kiinteistöpostin uutiskirje!

Lehden tilaus

Tilaa Kiinteistöposti ja saat ajankohtaista kiinteistöalan tietoa postilaatikkoosi 10 kertaa vuodessa.

Osoitteenmuutos

Onko taloyhtiösi puheenjohtaja tai isännöitsijä vaihtunut tai oletko muuttanut eri osoitteeseen?

Lue digilehteä

Kaikki lehtemme ovat luettavissa digitaalisessa muodossa. Jos haluat paperiversion, voit tilata Kiinteistöpostin ja saat kaikki numerot kotiinkannettuna.