Kerrostalojen paloturvallisuudessa on kehitettävää

Vantaalaisen kerrostalon rappukäytävässä sytytettiin tahallisesti lastenvaunut joulukuun lopussa. Palavista vaunuista muodostui runsaasti myrkyllistä savua, joka täytti nopeasti porrashuoneen sekä työntyi asuntoihin porrashuoneen ovien kautta. Rakennuksen vanha paloturvallisuustekniikka hankaloitti pelastuslaitoksen toimintaa.

Pelastuslain mukaan porraskäytävässä ei saa säilyttää mitään tavaraa.

”Jos taloyhtiössä ei ole hissiä ja lastenvaunujen kantaminen on vaikeaa, niin ne on syytä säilyttää esimerkiksi ulkoiluvälinevarastossa – ei koskaan rappukäytävässä. Myös taloyhtiön ulko-ovet on syytä lukita kutsumattomien vieraiden varalta ja tuhopolttoriskin pienentämiseksi”, toteaa Suomen Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen.

Lastenvaunujen sisältämä kangas ja muovi riittävät palaessaan muodostamaan porrashuoneen täydeltä myrkyllisiä palokaasuja. Savuiseen porraskäytävään ei saa koskaan mennä, sillä savu on hengenvaarallista. Kerrostaloissa oikea tapa toimia on pysyä omassa huoneistossa, sillä se on suunniteltu omaksi palo-osastokseen. Tärkeintä on sulkea porrashuoneeseen johtava ovi, hälyttää apua numerosta 112, siirtyä esimerkiksi parvekkeelle odottamaan apua ja ilmaista pelastajille sijaintinsa, vaikka huutamalla.

Taloyhtiöiden palourvallisuutta voidaan parantaa pienillä muutoksilla

Vanhoista taloyhtiöistä puuttuvat usein nykyaikaiset savunpoistomahdollisuudet sekä riittävät pelastustiet. Korjaamalla nämä asiat esimerkiksi saneerauksen yhteydessä voidaan parantaa huomattavasti turvallisuutta.

Vanhojen kerrostalojen porrashuoneissa on yleensä vain 0,5 – 1 neliömetrin kokoinen luukku savunpoistoon, jonka tulee olla rakentamismääräysten mukaan helposti avattavissa.

”Tämä helposti avattavuus on kuitenkin suhteellista, sillä usein se tarkoittaa ylimpään kerrokseen kapuamista ja savun seassa toimimista luukun aukaisemiseksi. Tällöin savunpoistoon ja ihmisten pelastamiseen kuluu arvokkaita minuutteja”, toteaa Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Annastiina Karttunen. Suositeltavaa olisikin, että porrashuoneista löytyisi aina alhaalta avattava savunpoistoluukku.

Kerrostaloissa poistumisreittinä on usein porraskäytävä ja varareittinä parveke, josta pelastuslaitoksella tulee olla mahdollista pelastaa esimerkiksi puomitikasauton avulla. Etenkin näin talvella on tärkeää kiinnittää huomiota pelastusteiden kuntoon ja niiden vapaana pitämiseen.

Väliaikainen pysäköiminen pelastustiellä voi tuntua houkuttelevalta parkkipaikkojen vähyyden vuoksi, mutta näin ei tule koskaan toimia.

”Pahimmassa tapauksessa harmittomalta tuntunut pysäköinti voi viedä jonkun hengen, kun pelastuslaitos ei pääse ajamaan riittävän lähelle rakennusta ja pelastamaan parvekkeelta. Tästä meillä on surullinen esimerkki muun muassa vuodelta 1996, kun 13-vuotias tyttö menehtyi tiputtuaan parvekkeelta”, toteaa Karttunen.

Palovaroitin on aina yksinkertainen ja edullinen keino lisätä taloyhtiöiden paloturvallisuutta. Lainsäädännön mukaan palovaroittimet eivät ole pakollisia porrashuoneissa, mutta niiden hankinta on erittäin suositeltavaa – aikaisin saatu ilmoitus tulipalosta antaa aina toiminta-aikaa pelastautumiselle sekä alkusammutukselle.

”Asunnoissa palovaroittimet ovat kuitenkin aina pakollisia”, muistuttaa Keijonen. Lain mukaan jokaisen asukkaan tulee huolehtia, että oman asunnon palovaroitin on toimintakunnossa ja niitä on riittävä määrä.


Suomen Palopäällystöliitto on vuonna 1932 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
www.sppl.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat uutiset

Muissa palveluissa

Facebook
@ Facebook
Twitter
@ Twitter

Uutiskirje

Pysy mukana alan uusimmissa tuulissa ja tilaa Kiinteistöpostin uutiskirje!

Lehden tilaus

Tilaa Kiinteistöposti ja saat ajankohtaista kiinteistöalan tietoa postilaatikkoosi 10 kertaa vuodessa.

Osoitteenmuutos

Onko taloyhtiösi puheenjohtaja tai isännöitsijä vaihtunut tai oletko muuttanut eri osoitteeseen?

Lue digilehteä

Kaikki lehtemme ovat luettavissa digitaalisessa muodossa. Jos haluat paperiversion, voit tilata Kiinteistöpostin ja saat kaikki numerot kotiinkannettuna.