Isännöitsijöiden toivotaan käynnistävän pelastusuunnitelmien tekemisen, vaikka vastuu niiden tekemisestä asunto-osakeyhtiöissä kuuluu yksiselitteisesti hallitukselle.
Helsingin pelastuslaitoksen johtavan palotarkastajan Kaci Bourdachen mukaan selitys sille, ettei pelastuslain mukaisia pelastussuunnitelmia ole tehty, on yksinkertaisesti tiedonpuute. Hänen kokemuksensa mukaan esimerkiksi niinkin tuttu laite kuin palovaroitin voi kuitenkin jollekin asukkaalle olla aparaatti, jonka toimintaperiaatteista tai merkityksestä ei ole tietoa, eikä sitä ole siksi myöskään hankittu.
Miten sitten ymmärrettäisiin, että taloyhtiössä pitäisi varautua myös ennalta siihen, että joku taloyhtiön asukkaista saa sydänkohtauksen porrashuoneessa ja paikalle tulleena sinun pitäisi tietää, mitä tehdä? Tai taloyhtiön lämmitysjärjestelmään tulee vika, joka keskeyttää lämmönjakelun – onko siihen mahdollisuuteen millään tavoin taloyhtiössä ja siinä asuvien asukkaiden keskuudessa varauduttu ennalta? Miten huomioidaan kattolumien pudotukset, ettei niiden aikana satu vahinkoja?
Tällaisia arkisessa elämässä eteen tulevia tilanteita varten pelastussuunnitelma pitäisi tehdä – kartoittaa mahdolliset riskit. Asukkaille pitää kertoa, mitä suunnitelma pitää sisällään ja ennen kaikkea antaa ohjeet, miten erilaisissa arjen ongelmatilanteissa toimitaan.
Isännöitsijät liikkeelle panevana voimana
– Totta kai isännöitsijä tekee taloyhtiössä ne tehtävät, mitkä sovitaan, mutta isännöitsijä ei kuitenkaan ole vastuussa pelastussuunnitelman laatimisesta automaattisesti, Kaci Bourdache muistuttaa.
Käytännössä isännöitsijän rooli voisi olla Bourdachen mukaan vähintään osallistuva, mutta jos isännöitsijältä löytyy turvallisuusasioista myös erityistä asiantuntemusta, osallistuminen pelastussuunnitelman tekemiseen voisi siis olla hyvin konkreettinenkin.
– Paras tapa kuitenkin on, että asukkaat tekevät suunnitelman itse ja isännöitsijä tuo siihen oman asiantuntemuksensa ainakin niiltä osin, jotka koskevat esimerkiksi rakennustekniikkaan liittyviä asioita, Bourdache vielä toteaa.
Pelastuslain mukaan pelastussuunnitelman laatimisesta asunto-osakeyhtiössä vastaa sen hallitus.
– Suosituksena on, että taloyhtiössä pelastussuunnitelma tehdään itse. Suunnittelussa voidaan käyttää hyödyksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön lanseeraamaa käsitettä – turvallisuustiimiä, joka muodostetaan taloyhtiön asukkaista ja muista kiinteistön käyttäjistä, Bourdache jatkaa.
Pelastusliitot, kuten Helsingin Pelastusliitto toimivat pelastusviranomaisen apuna järjestämällä koulutusta ja tarjoamalla apuvälineitä pelastussuunnitelmien laadintaan.
– Kiinteistön muina käyttäjinä voi olla esimerkiksi päiväkoti tai kahvila tai ravintola. Taloyhtiön hallitukselta tai suojelujohtajalta ei kuitenkaan suunnitelmaa laadittaessa edellytetä tietämystä esimerkiksi päiväkodin toiminnan riskeistä, vaan päiväkoti vastaa siitä tietämyksestä itse. On kuitenkin tärkeää, että kun toimitaan samassa talossa ja kiinteistössä, niin tietyt järjestelyt ovat yhteneväisiä ja siksi myös yhteispeliä harrastettaisiin pelastussuunnitelmia laadittaessa, Bourdache vielä mainitsee.
Arkielämän turvallisuutta edistämässä
Monen ihmisen mielessä pelastussuunnitelma- tai väestösuojasana saattaa herättää muistikuvan ydinonnettomuuden uhasta tai muusta suuronnettomuudesta, jonka vuoksi on pelastussuunnitelma laadittava.
Tänä päivänä pelastuslain lähtökohta on aivan toinen. Pelastussuunnitelma on omatoimisen varautumisen työväline. Omatoiminen varautuminen pitää sisällään kolme asiaa: ennaltaehkäisyn, varsinaisen varautumisen ja oikeanlaisen toiminnan onnettomuustilanteissa.
Jotta tiedetään, miten ehkäistä ennalta, varautua ja toimia onnettomuustilanteissa, täytyy luonnollisesti selvittää ja kartoittaa, minkälaisia vaaroja ja riskejä meidän taloyhtiössämme on.
Pelastusalan ihmiset suosittelevat tekemään niin sanottuja turvallisuuskävelyitä, joissa voidaan silmämääräisesti, mutta myös hyvin konkreettisesti havainnoida oman kiinteistön erityispiirteitä ja miettiä, mitkä asiat voivat muodostaa selvän riskin ja vaaran.
– Johtopäätelmissä arvioidaan juuri sitä, mitä voi tapahtua ja harrastetaan syy ja seuraus -tyyppistä ajattelemista. Asuinrakennukset ovat melko samanlaisia eri puolilla Suomea, mutta toisaalta ne voivat olla valtakunnallisesti ja ihan pelkästään Helsinginkin sisällä hyvin erilaisia riskien ja vaarojen kannalta: onko kyseiselle kiinteistölle tulvariski konkreettinen vai ei, onko suuronnettomuuden vaara konkreettinen siinä lähiympäristössä, missä kiinteistö sijaitsee. Eroja siis on. Tulipaloja, tapaturmia ja muita onnettomuuksia voi sattua kaikkialla, mutta pelastussuunnitelman laatimisen lähtökohtana on kohdekohtainen riskiarviointi, Bourdache jatkaa.
Suunnitelman täytyy sisältää kuvaus turvallisuusjärjestelyistä eli selvitys organisaatiosta ja vastuunjakamisesta sekä tietoa teknisistä ja rakenteellisista turvallisuusjärjestelyistä.
Asukas – omatoimisen varautumisen avainhenkilö
Pelastuslain henki on nimenomaan se, miten parannetaan arjen turvallisuutta.
– Pelastussuunnitelmassa täytyy huomioida monenlaisia asioita, jotka saattavat usein unohtua – kuten sähkökatkot, vedenjakelun keskeytyminen, jätteiden keräys, lämmönjakelun ongelmat jne.
– Ja vaikka ongelmatilanteiden, riskien ja vaarojen ennaltaehkäisy on joissakin tilanteissa mahdotonta, kaikkiin niihin voidaan kuitenkin ainakin varautua ja ohjeistaa toimimaan oikein, jos tilanne sattuu kohdalle, Bourdache vielä evästää.
Tärkein viestinnän, tiedon ja toimintaohjeiden saajakunnan taloyhtiöissä muodostavat luonnollisesti asukkaat.
– Pelastussuunnitelman tarkoitus on lisätä riskitietoisuutta eli mitä voi tapahtua ja miten tulisi toimia, antaa ihmisille tietynlaisia ahaa-elämyksiä ja siten vaikuttaa asenteisiin. Tietämys on yksi asia, asenne toinen. Tietämyksen lisääminen on vielä helppoa, mutta asenteisiin vaikuttaminen vaikeampaa. Tätä varten tarvitaan sääntöjä, että saadaan ihmiset toimimaan turvallisella tavalla, Bourdache korostaa.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö suosittelee pelastussuunnitelmatiedottamiseen vuosikellomallia. Eli sitä, ettei koko suunnitelmaa asioineen tarjota asukkaille yhdellä ja samalla kertaa, vaan ”tipotellen”, kuhunkin vuodenaikaan liittyen senhetkiset ajankohtaiset asiat tarjoten ja muistuttaen. Ei siis niin, että kattolumien pudotuksista tai liukkaudesta tulee muistutuksen sanoja kesäkuussa, kun oikeampi ajankohta olisi talvikaudella.
– Kun tietoa jaetaan sopivana ajankohtana vuodesta, milloin se on aiheellista, se pysyy parhaiten mielessä. Harjoitellaan ja tiedotetaan eri asioita eri vuodenaikoina, Bourdachen perusneuvo kuuluu.
Artikkeli on julkaistu huhtikuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Professionalissa 4/2013.